Viime aikoina olen 8


…tehnyt kaikenlaista kuvallista ja sanallista. Yksi kuva kertoo tuhat sanaa ja sanat varaan tällä hetkellä ihan muihin hommiin, joten kuvallinen tiivistys/teaser niistä hommista, joista nyt ylipäätään tässä vaiheessa uskallan mitään sanoa[1]. Kesäkuussa koittava Archipelacon kuumottelee jo.

viimeaikaista

Käärmeenliekit saa jo e-kirjana Elisa Kirjasta, Into-eBooksista, Aavetaajuuden e-kirjakaupasta ja iTunesta, mutta ilmeisesti ennakkotilauksia voi lykkiä jo tuonne linkistä avautuvaan Osuuskumman Holvi-kauppaan ja fyysinen kirja on maisemissa ihan näinä päivinä. Eka arviokin ehti jo kolahtaa Lukupinoon!

Päivän biisi.

Alkaa olla kesämeininki täällä päässä. Rastas teki pesän pieneen kuuseen työhuoneeni ikkunan edessä ja tuijottaa minua tietäväisesti aina, kun nostan katseeni. Meille on sen pesäpäivien aikana kehittynyt syvä, henkinen yhteys, joten tiedän, mitä se ajattelee: ”Just so you know, I’m watching you, y’hear. No funny business. Understood? Eh? Eh?” Sitten se osoittelee siipisulillaan vuoroin omia silmiään ja sitten minua. (Tai ehkä se ajattelee saman Turun murteella. Vaikea sanoa. Aika mafiatasolla joka tapauksessa ollaan, mitä tulee muniaan hautovien piharastaiden käytökseen.)

[1]Tajusin juuri, että tuon kuvassa olevan ROCKNOMICON-lipun voi tajuta niinkin, että meillä olisi tulossa syksyllä joku järkyttävä rock-tapahtuma ROCKNOMICONIN ympärille. Ei. Se nyt vaan symboloi tuossa kuvallisesti tämänhetkisiä mietteitäni.


8 thoughts on “Viime aikoina olen

  • Maria T

    Heips! Onko mitään steampunk-suunnitelmia Archipelaconiin…? Mietin että pitäisikö mukaan pakata ekat steampunk-outfitit.

    • Magdalena Hai Post author

      Ooh! Ajattelin itse kyllä tällä kertaa jättää steampunk-kamat kotiin. Niistä kertyy väkisinkin vähintään yksi kassillinen kohtuullisen raskasta/tilaavievää vermettä, ja Osuuskumman kamojakin pitäisi roudata. 😀 Mutta tiedä nyt sitten, mihin tässä vielä intoutuu, kun ajatukset sille tielle lähtee… Ehkä jotain casual steampunkia kuitenkin? Mahdollisesti? En tiedä!

      • Maria T

        Kerro, jos muttat mieltäsi! En ole kovinkaan perehtynyt näihin con-hommiin, niin etten tiedä miten yleensä toimitaan 🙂

        • Magdalena Hai Post author

          On muuten itsellenikin ensimmäinen suljettu con. 🙂 Jos haluat todella panostaa asuun, mutta varmistaa, että et ole ainoa erikoisemmin pukeutunut, kannattaa varmaan lähestyä myös con-järjestäjiä ja kysellä, onko siellä cosplayta tai Finnconista tuttuja naamiaisia. Ja steampunkhan on tosiaan siitä helppo, että sitä voi arkistaa (arkeistaa? onko tuo edes oikea sana?) erilaisiin tilaisuuksiin. Joku kiva korsetti ja armyshortsit/röyhelöhame alkaa olla jo aika normaali näky fandomtapahtumissa. 🙂

          • Maria T

            Juu, en halua osallistua naamiaisiin tms, en todellakaan ole panostanut asuun mitenkään vakavasti. Olen vaan ensimmäistä kertaa kerännyt steampunk-henkisen asun ja tahtoisin käyttää sitä jossakin 🙂 Jos olisin kirjoittanut steampunk-aiheista kirjaa niin käyttäisin asua vaikka panelissa, mutta nyt se ei oikein sovi.

          • Magdalena Hai Post author

            Hahaa, vasta nyt tajusin, kenen Maria T:n kanssa mä tässä juttelen! (Tämä alkukesän paniikki saada kaikki hommat tehtyä ennen lomia tekee ihmisestä kyllä niin hidasjärkisen…) 😀 Mutta laita ihmeessä, jos mieli tekee! Se on kiva tyyli ihan muuten vaan.

Comments are closed.