Tänään, kun heräsin, oli kaikki väärin päin. Makasin sängyssäni tyyny peittonani ja peitto tyynynäni, ja jopa pyjamani olivat nurinkurin. Kun nousin istumaan… Vai pitäisikö sanoa: laskeuduin istumaan? Enhän seisaaltani ollut nukkunut kuitenkaan, eli ehkä voidaan sanoa, että nousin, vaikkakin kaikki, minkä piti olla ylös, olikin alas, ja kaikki mikä tavallisesti oli alas, olikin ylös. Kun nousin istumaan, näin ikkunasta puiden kasvavan väärään suuntaan. Pilvet olivat tänään sammaleisia ja vihreitä, niiden keskellä valkovuokkoja ja heiniä. Ja maa oli häikäisevän sininen! Näin lintuja sen syvyyksissä. Katsoin sitä pyörryksissä.
Mikä kummallinen päivä! Laskin (vai nostin?) pääni takaisin tyynylle, siis peitolle, ja mitä näin? Koko huoneeni oli tänään väärin päin. Kaikki tavarani olivat katossa, samassa sekasotkussa, johon olin ne jättänyt eilen illalla. Tuossa keskellä, missä oli lamppu, olikin matto ja sen päällä torni, palikoista rakennettu. Tuolla lipaston nurkalla luikersi vihreä lelukäärme, ja laatikoista sojotti kortteja, vihkoja, housun päärme. Sinne tänne oli ripoteltu tarrat, örkit, pelikortit. Nurkissa juoksivat pölypallerot kaiken sortit.
Myös seinät kaikki olivat väärin, väärin, väärin! Niitä koristivat samat julisteet kuin eilenkin, mutta jokainen niistä (tietysti!) ylösalaisin. Ja kaikki taulut olivat matalalla, melkein nenäni tasalla, kun ne tavallisesti roikkuvat korkealla (ettei pikkuveli tahmasormillaan pääse niitä alati sotkemaan). Ikkunaverhot olivat kiinni lattianrajassa, ne ylöspäin roikkuivat tikkusuorina.
Keskellä sitä, mikä ennen oli katto vaan nyt lattia, törrötti lamppu. Siinäpä varsinainen idea, ajattelin, siihenhän voi joku vaikka kompastua! Sängystä aloin alas (vai ylös?) astua. Lattia tuntui hassulta jalkaan, sillä se ei ollut tasainen, niin kuin lattiat tuppaavat olla, vaan oksaisa ja rakoinen. Sen nurkissa oli hämähäkin seittejä, joissa roikkui hämähäkkejä, jok’ikinen huonolla päällä. Jonkun pitäisi vähän siivota täällä!
Tutkailin taloa vierasta ja tuttua. Kaikki tavarat olivat tallessa, mutta arvaat jo kai, katossa. Täsmälleen samoilla paikoilla missä yleensä, mutta väärin päin. Ovista kiipeämistä piti harjoitella, ja askeleitani asetella, sillä kynnykset olivat niin korkeita, että niiden yli piti harpata! Portaiden alla minua huimasi, kun ne kummasti niin kurvasi. Silmät piti sulkea. Kuka kummassa voisi tuollaisia portaita kulkea? Käveltiinkö niillä ylösalaisin vai alasylöisin? Jos yrittäisin, varmasti lipeäisin.
Nyt harmitti jo katsoa moista sekasotkua. Missä ovat aamiaismurot? Jos kaadan purkista maitoa, lähteekö valumaan ylös eikä alas purot? Miten pystyn leikkimään noilla, kattoon liimatuilla pikkuautoilla? Miksi kaikki on tänään väärin päin? Kuka tämän on saanut aikaan?
Silloin näin silmäkulmassapäin vilahtavan hännäntöpön, mustan ja takkuisen eikä yhtään söpön. Kuulin kun joku naureskeli itsekseen ja ilkeästi. Johan keksin: ”Tunnen tuon Mölökörrin!” (Mörököllin, piti sanoa, mutta vihaisena tulee sanottua sellaista, mitä ei oikeasti tarkoita.) Kukapa muu kuin Ärrinmörri aiheutti talon sekaisen! Ärrinmörri teki koko maailmasta vikaisen!
Minä menin sen luo ja sanoin sille: ”Ärrinmörri, nyt riittää, senkin dille! Laita heti paikoilleen taivas ja puut, ja lelut ja sohvat ja kaikki muut!” Mutta Ärrinmörri vain käkätti ja katsoi minua ovelasti. ”En minä minne vain tule taikojani tekemään, en kuokkavieraana sähläämään, vaan aina olen kutsuttu. Kun lapsilla on paha päivä ja kaikki on väärin, minä tulen kylään ja laitan ja häärin. Teen maailman semmoiseksi kuin lapset sen haluavat.” Niinpä niin, pitihän se tietää. Eilen minulla oli ärrinmörripäivä ja sitä piti muiden sietää. Ja nyt on kaikki väärin päin, ihan niin kuin sen eilen mielessäni näin!
Vaan silloin minä sanoin: ”Nyt lopetat Ärrinmörri, ja pistät kaiken kuten kuuluukin! Entistä järjestystä minä rakastin.” Sitten käänsin peikolle selkäni, ja menin takaisin omaan sänkyyni, käänsin pyjamatkin oikein päin. Laitoin tyynyn paikalle tyynyn ja peiton paikalle peiton, ja panin silmät kiltisti kiinni. Seuraavan kerran kun heräsin, oli maailma jälleen tolallaan. Taivas oli sininen ja maa sammaleinen, lamput olivat katossa ja leikit lattialla.
Minne meni Ärrinmörri, sitä en tiedä. Tuliko se teille vai menikö se naapuriin? Jossain se lie tälläkin hetkellä, ruuvaa lamppuja lattioihin ja nostaa kynnyksiä ja liimaa sohvia kattoon. Jos se tulee teille, sanokaa sille suorat sanat ja kääntäkää sille selkänne. Kääntäkää myös oma mielenne toisin päin: laittakaa siihen, missä on vihastus, pikkukikatus, ja siihen missä on mökötys, naurun käkätys. Niin Ärrinmörri menettää kaiken voimansa.
