Steampunk #4: Pohdintaa/Perimmäinen olemus/Ajatuspähkinä 2


  Olen pohtinut viime päivinä jonkin verran steampunkia. Taas vaihteeksi. Tiedättehän, kun kirjoitan sitä höyrypunk-kirjasarjaa ja kaikkea. Tulee aihetta jonkin verran seurattua.

Nykysteampunk elää ja hengittää netissä. Koska se on niin vahvasti visuaalinen suuntaus[1], internet – sen keskustelufoorumit, blogit, kuvamateriaalia jakavat saitit, kuten DeviantART ja Pinterest – lieneekin pääsyy siihen, että steampunk on nykyisin jotakin, jota voidaan pitää suht yhtenäisenä alakulttuurina. Mutta trendiytymisen seurauksena siitä on tullut vaikeasti hallittava olento[2]. Kun vähän kaikeen halutaan vähän steampunkia, sitä aletaan yhä enemmän määritellä ulkopuolelta ja negaation kautta.

”Minusta steampunk on aina ollut enemmän…”
”Ei tuo ole steampunkia…”
”Steampunk-vaikutteinen…”
”Steampunk-ish…”

Myös Gigi ja Henry -sarjan kirjoja kutsutaan joskus steampunk-vaikutteisiksi. Ei steampunkiksi. En tiedä teistä, mutta minulle noiden kahden määreen ero on selkeä. Jos sanotaan ”-vaikutteinen”, asialta riistetään status. Steampunk-vaikutteinen ei ole oikeasti steampunkia. Se on vain saanut vaikutteita todelliselta, kaanonin mukaiselta steampunkilta. Toisaalta steampunk-vaikutteinen on määritelmä, jota olen toisinaan itsekin käyttänyt Kerjäläisprinsessan yhteydessä[3]. Minulla on siihen syy, johon palaan tuonnempana.


Huomaan tekeväni samaa negaation kautta määrittelyä itsekin. Kun joku postaa nettiin dieselpunk-auton kuvan ja hihkuu ”Steampunk, dude!”, niskakarvani nousevat pystyyn. Olen lisäksi sen verran vanhaa polvea, että muistan vielä ajat, jolloin steampunk-naisen prototyyppi netin kuvahaussa oli suloinen raparepe haalareissaan, bad ass -ilmalaivakapteeni ja höpsähtänyt tutkimusmatkailija. Framilla olivat tekijänaiset. Olen ehtinyt todistaa aitiopaikalta sen hyvin nopean muutoksen, jossa steampunk-mimmin näkyvin tyyppi muuttui rakentajasta… pyllistäjäksi. Tiedättehän, ne viehkot naisihmiset, jotka eivät tee kuvissa mitään, seisovat vain tyhjin silmin ja pyllistävät. Tai ratsastavat tiikerillä tyhjin silmin ja pyllistävät. Tai hiplaavat keijun peffaa ja pyllistävät. Pyllistäminen on heidän juttunsa. Eikä siinä mitään, kukapa ei silloin tällöin tulisi pyllistäneeksi. Tyhjin silmin tuijottelen itsekin joka aamu ensimmäistä kahvikuppostani. Mutta vielä viisi vuotta sitten pyllistyskuvan jakaminen keskustelufoorumilla sai aikaan tut tut -reaktion, jossa postaajaa muistutettiin siitä, että vaikka kuvan kohde on äärimmäisen viehättävä, steampunk-yhteisössä  naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia ja että foorumilla noudatetaan herrasmiesmäistä käytöstä ja kohteliaisuussääntöjä, joita voisi kuvata paremman sanan puutteessa… vanhanaikaisiksi. Jokainen enemmän netissä pyörinyt tietää, miten harvinaista tällainen on. Se sai jokaisen foorumin naisen tuntemaan olonsa arvostetuksi, turvalliseksi ja kotoisaksi. Kohteliaisuuskulttuurin rapautuminen saa minut raivon partaalle. Mutta koska kukaan ei voi huutaa (edes oman päänsä sisällä) kaiken aikaa, yleensä yritän vain aktiivisesti unohtaa tuon kadotetun paratiisin ja ehkä osaltani säilyttää siitä hippusen luomalla toisenlaisia, ei pyllistäviä steampunk-tyttöjä.

Mutta palatakseni päivän saarnaan. Kerjäläisprinsessan julkaisusta lähtien olen kiertänyt erinäisissä haastatteluissa ja paneeleissa selittämässä, mitä steampunk on. Olen selvittänyt kirjallisen steampunkin ja harrastussuunnan synnyn jada jada jada täällä ja täällä, joten en tässä lähde enää niitä avaamaan. Samat selitykset löydätte tuhansina eri variaatioina eri puolilta nettiä. Siksi päätinkin pohtia kysymystä omien kirjojeni kautta.

Mikä tekee Gigi ja Henry -sarjasta steampunkia? Miksi se ei olisi sitä?

Vaihtoehtohistoria

Nyrjähtänyt historia ja anakronismit ovat steampunkin selkäranka. Ilman vaihtoehtohistoriaa kirja olisi historiallista fiktiota, ei steampunkia. Toisaalta kaikki vaihtoehtohistoria ei ole steampunkia. Kerjäläisprinsessan miljöö onkin enemmän vaihtohistoriallinen kuin höyrypunk-maailma, koska tarvittava teknologinen kehitysharppaus ei ole tapahtunut. Vielä.

(Edit. Ajatusvirhe. Tämä kohta pätee tietenkin vain niihin steampunk-tarinoihin, jotka sijoittuvat meidän maailmaamme. Suljetuissa fantasia/scifisteampunk-maailmoissa asia on aivan yksi hailee.) 

Huikea näkymä vaihtoehtohistorialliseen Pariisiin Bryan Talbotin Grandville-sarjakuvasta.

 

Höyryteknologia

Höyryteknologia nostetaan usein steampunkin määrittäväksi tekijäksi. Tavallaan se onkin sitä. Toisaalta höyryteknologia on vain yksi niistä palikoista, jotka tekevät vaihtoehtohistoriallisesta tarinasta steampunk-tarinan. Itse lähtisin höyrystä askeleen pidemmälle: lukisin mukaan kaikki 1800-luvun tieteen ja insinööritaidon kehitysaskeleet. Kyse on ennen kaikkea siitä, millä tavalla niitä käsitellään. Jules Vernen Nautilus kulki sähköllä, ei höyryllä. Silti Vernen kirjaa Sukelluslaivalla maapallon ympäri pidetään yhtenä steampunkia alunperin inspiroineista teoksista. Genren perusteoksiin kuuluvan The Difference Enginen juonen keskiössä ovat Charles Babbagen suunnitelmiin pohjautuvan analyyttisen koneen reikäkortit. Steampunk-tarinaa määrittävät toisin sanoen 1800-luvun tieteen ja teknologian kehitysaskeleet; mitä ne olivat ja mitä ne olisivat voineet olla. Ja huomio! Tämä on useimmiten steampunk-tarinan lähtökohta. Ei maaliviiva.

En halua spoilata Gigi ja Henry -sarjaa niiltä, jotka eivät ole sitä vielä lukeneet, joten en mene yksityiskohtiin siitä, millä tavalla teknologian muuttuminen vaikuttaa Gigin ja Henryn elämään ja seikkailuihin[4]. Kirjoissa on höyryteknologiaa, mutta se ei loppujen lopuksi ole merkittävässä asemassa. Muut tekniset innovaatiot näyttelevät juonellisesti suurempaa roolia.

Fantasiaelementit

Fantasiaelementit tuntuvat olevan se juttu, mikä nykysteampunkissa tökkii. Jos totta puhutaan, juttelin tästä taannoin harrastuneen kaverini kanssa ja hänenkin ensimmäinen mielipiteensä oli ”Äk.” Fantasiaelementit steampunkissa jakavat mielipiteitä.

Jos ajatellaan asiaa tiukasti määrittelyn kannalta, fantasiaelementit sinällään eivät tee tarinasta steampunkimpaa tai vähemmän steampunkia. Ne vain ovat. Jos ajatellaan kirjoittajan kannalta, sekä steampunk- että fantasiaelementit ovat pelkkiä työkaluja. Ne ovat niitä asioita, joilla kirjoittaja saa kerrottua tarinan sellaisella tavalla, jonka hän katsoo sopivaksi. Nykyään fantasiaelementtejä on tarinoissa enemmän kuin ennen, mutta steampunk on aina häilynyt genrenä jossain scifi-kuplan sivussa ja ulkopuolella. On vain normaalia, että genre kehittyy, muuttuu ja laajenee. Variaatio on hyvä asia. Muutos on hyvä. Kukaan ei pysty tahdonvoimalla pitämään maapalloa paikoillaan.

Gigi ja Henry -sarjankaan fantasiaelementit eivät tee siitä enemmän tai vähemmän steampunkia. Itselläni on kyllä kirjoittajana selkeä mielikuva siitä, mitkä fantasiaelementit sopivat erityisen hyvin steampunk-tarinoihin ja mitkä taas eivät. Esim. ihmissudet ovat minusta ehdottomasti steampunk-hirviöitä, samoin zombit, jopa keijut. Vampyyrit eivät niinkään. Mutta tiedostan myös sen, että kyseessä on oma preferenssini. (Humoristisen steampunkin grand dame Gail Carrigerin mielestä vampyyrit selvästi sopivat genreen. Kuka minä olen häntä soimaamaan?)

Kellopelikyborgi Molly Crabapplen sarjakuvasta Puppet Makers. Lähde: Jeff Vandermeer & S.J. Chambers, The Steampunk Bible.

Anarkia ja huumori

Sopiiko kirjalliseen steampunkiin hauskuus ja mitä anarkia steampunkissa tarkoittaa? Eivätkö ne ole toisensa poissulkevia asioita? Toki, jos anarkiaa pidetään a) steampunkin ensisijaisesti määrittävänä piirteenä[5] ja b) jos anarkia määritellään perinteisenä, ryppyotsaisena punkina, poliittissävytteisenä anarkiana valtaapitäviä vastaan.

Palaan ajatukseeni variaation ja muutoksen hienoudesta. Kuten en kannusta jämähtämään höyrypunkissa pelkkään höyryyn (kun 1800-luku tarjoaa niin paljon muutakin käyttämätöntä potentiaalia!), sitä ei kannata tehdä punkinkaan suhteen. Ilahdun aina, kun löydän uuden tavan tehdä asioita. Haluankin mainita kaksi kaunokirjallista tekstiä, jotka ovat omasta mielestäni rohkeasti puskeneet steampunkin rajoja ulospäin, ihan vain tekemällä asiat hieman eri tavalla kuin mihin on totuttu. Christine Thorelin Steampunk! – Koneita ja korsetteja -antologiassa ilmestynyt Viuhka käy kartanossa on hyvä esimerkki siitä, kuinka anarkia syntyy nimenomaan huumorin kautta. Genevieve Valentinen kirjassa Mechanique: A Tale of the Circus Tresaulti taas voi nähdä, miten tekstin ”höyrypunkius” syntyy ennen kaikkea tunnelmasta, henkilöhahmoista ja tarinasta kokonaisuutena. Tarina itsessään tapahtuu sirkuksessa, viktoriaanisen tai oikeastaan minkään muunkaan tuntemamme kulttuurin ulkopuolella, ajallisesti määrittelemättömässä dystooppisessa maailmassa.

Steampunk alakulttuurina kumpuaa innovatiivisuudesta, kokeilunhalusta ja tutkimusmatkoista tuntemattomaan. Niin tehdessään se heijastelee sitä tulevaisuususkoa, joka viktoriaanisen ajan ihmisillä itsellään oli. Miksi steampunkin kirjallisena genrenä pitäisi jäädä toistamaan samoja vanhoja kaavoja, joita monet ennen meitä ovat jo koetelleet ja tehneet hyvin? Päinvastoin. Kysykää itseltänne: Mitä Isambard Kingdom Brunel tekisi? (Haha. Halpa vitsi, jolla sain ympättyä tähän kohtaan tämän biisin.)

Peilaus Gigi ja Henry -sarjaan: Minulta kysytään usein, mikä sarjasta tekee anarkistisen. Kysymys on vaikea useastakin syystä. Sarjahan kertoo kuningasperheen tyttärestä. (Yleensä ne anarkistit ovat tavanneet olla toisella puolella linjoja. Minulta on muuten kysytty kerran, olenko rojalisti! Mit…? Ihan niin kuin kirjailijan täytyisi kirjoittaa aina omien poliittisten vakaumustensa mukaista tekstiä, eikä esim. kertoa tarinaa.) En halua ajatella höyrypunkin punkia pelkästään poliittisena kannanottona. Boris Hurtta määritteli punkin Finnconissa ”huonosti tekemiseksi”, toisin sanoen kulttuurisena ilmiönä. Sekään määritelmä ei oikein sovi G&H-sarjaan. Pohjimmiltani kai näen Gigi ja Henry -sarjan anarkistisuuden sen päähenkilöiden kautta. Gigi ja Henry ovat altavastaajia. He ajattelevat asioista epäkonventionaalisesti ja tekevät ratkaisunsa eri tavalla kuin ”vallanpitäjät” (eli käytännössä melkein kaikki kirjojen aikuiset) ovat ajatelleet. He ovat myös tehneet ja tulevat tekemään asioita, joita 11-19 -vuotiaiden ei annettaisi nyky-Suomessa missään tapauksessa tehdä. Tässä oli osasyy, miksi aikoinaan valitsin 1800-luvun ja murroksen maailman heidän tarinansa näyttämöksi. Halusin käyttööni maailman, jossa lapsilla on tilaa rellestää. Onko se anarkiaa? Onko se tärkeää?

Karnevalismi

Erityisesti alakulttuurina, mutta jonkin verran myös kirjalliseen steampunkiin liittyy läheisesti karnevalismi. Omituisuudet, vääristymät, liioittelu. Steampunk-masiinat tapaavat olla näyttäviä, kaupungit suuria, sokkeloisia ja rähjäisiä, keksijät vinksahtaneita. Steampunk ei ole historian kuvausta, se on pseudohistoriaa. Se on kliseiden uudentamista ja hyväksi käyttöä, historian burleskisoimista. (Burleskisaatiota? Onko tämä edes oikea sana?) Tästä elementistä steampunkia usein kritisoidaan ja nimenomaan ulkopuolelta. Alakulttuuria syytetään jonkin verran valkoisen heteromiehen nostalgiasta myyttiseen isäntien ja siirtomaaherrojen kulta-aikaan. Tällöin ei ymmärretä, että kyse on parodiasta. Varsinkin steampunk-asuissa ja niihin liittyvissä taustatarinoissa hyödynnetään kliseisiä hahmoja, kuten poskipartaisia tutkimusmatkailijoita ja pönöttäviä hovimestareita, jotka taatusti tekivät sen kirjastossa kynttilänjalalla[6]. Kaikkiin tämä puoli steampunkissa ei vetoa, itseeni kyllä.

Gigi ja Henry -sarjaan halusin mukaan muutaman tarkoituksellisen tropeen, jotka toimisivat kuitenkin hahmoina steampunk-ympäristössä. Tai oikeammin: Missään vaiheessa ei tullut mieleenkään, että he eivät olisi olleet tarinassa. Nämä ovat tietenkin Gigin isä, kategorinen hullu keksijä, ja Puujalka-Murtaugh, tribuutti merirosvolle, joka aiheutti nuoruusikäni hysteerisimmät naurunpuuskat.

Historiallinen uskottavuus

Ja näin, hyvät naiset ja herrat, saavumme siihen steampunkin piirteeseen, josta vedän herneen poikkeuksetta ja avoimesti nenään, jos ja kun se tehdään huonosti. Taisitte luulla, että olen ihan laissez-faire ja kaikki kelpaa? Hah! Väääärin! Historiallinen pohja ja historiallinen uskottavuus antaa steampunkille painoarvoa, jota ilman se jää pelkäksi messinkisäläksi.

Historiallisella uskottavuudella en tarkoita sitä, että tarinan, asun tai tuunatun härpäkkeen pitäisi olla yksi yhteen 1800-luvun todellisuuden kanssa. En tietenkään. Kyseessähän on vaihtoehtohistoria, jopa parodia. Mutta parodia tai ei, steampunkin pohjalla on aina kunnioitus 1800-lukua, sen ominaispiirteitä, innovaatioita ja saavutuksia kohtaan.

Steampunk-taiteen tekijä kunnioittaa todellista historiaa, koska vaihtoehtoinen historia (jopa ne fantastisimmat, övereimmät rakettireppuviritykset) syntyy tosiasioiden pohjalta. Vaihtoehtoisen maailman viehätys perustuu siihen, että se vaikuttaa oikealta. Anomalioiden täytyy olla sellaisia, että ne sopivat ympäristöön, eivätkä pomppaa siitä väärällä tavalla esiin. Jokainen perustelematon anakronismi syö maailman sisäistä uskottavuutta. Kyse on usein yksityiskohdista. Napeista vetoketjujen sijaan. Pienillä asioilla luodaan suuria mielikuvia. Ihan mikä tahansa ei ole steampunkia. China Miévillen Bas-Lag-maailma ei ole historiallisesti sidoksissa viktoriaaniseen kulttuuriin tai edes planeetta Maahan, mutta se vaikuttaa pseudoviktoriaaniselta, koska jokainen yksityiskohta on absurdiudessaankin looginen. The League of Extraordinary Gentlemen -elokuvassa esiintynyt kapteeni Nemon auto taas on visuaalisesti hurjan vaikuttava, mutta onko se steampunkia? No ei. Se näyttää joltain, joka on rakennettu vaihtoehtoisella 1930-40-luvulla. Täysin eri maailma. Ja kaikki natsit tai natsien oloiset miekkoset steampunk-ympäristöissä… Jösses. Oikeasti nyt.[7] Jos ette tiedä, miksi näistä rähisen, menkää hyvät ihmiset kirjastoon ja opiskelkaa. 1800-luvun historiaa. Kulttuurihistoriaa, kirjallisuus- ja taidehistoriaa, tekniikan historiaa, luonnonhistoriaa. Yksityiskohtia. Uskottavuutta. Ajan henki. Sieltä se steampunk lähtee syntymään.[8]

Steampunkista puhutaan myös tänä lauantaina klo 16-17 Jyväskylän pääkirjastossa, Vanhan Kirjan Talvessa. Höyryä riittää. Kaikki tässä edellä kirjoittamani oli katsokaas vähän niin kuin lämmittelyä paneelia varten. 😉

 

Kuva: Tommi Turunen

 

[1] Genre, tyylisuunta, villitys… Valitse tähän mieleisesi määre.
[2] Joskin se on sitä ollut jo syntyjään.
[3] Enkä siis ala kenenkään päätä syömään siitä hyvästä.
[4] Tästä voi päätellä ainakin sen, että teknologiset innovaatiot ovat kirjoissa merkittävässä juonellisessa osassa.
[5] Eli että ilman punkia ei ole steampunkia.
[6] Heidät tietenkin saatiin kiinni, hirtettiin ja ruumiit käytettiin biologiseen sodankäyntiin eli taistelukyborgien rakentamiseen. Niin sanottu hovimestarirykmentti johtikin preussilaisten voitokasta hyökkäystä Ranskaan vuoden 1970 kesällä. He olivat suoraselkäisimmät raakalaiset ikinä.
[7] ^^Preussi, haloo.^^
[8] Kuka sanoi, että sen pitäisi olla helppoa? Kaikista hienoimmat asiat vaativat aina vaivannäköä. Muuten lopputulos on jotain tällaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

2 ajatuksia aiheesta “Steampunk #4: Pohdintaa/Perimmäinen olemus/Ajatuspähkinä

  • Malna

    Täytyy muuten kiittää sinua siitä että olen alkanut kiinnostua steampunkista… Tähän postaukseesi liittyen, osaatko vinkata mitään erityisen mainioita lähteitä 1800-luvun tieteestä ja teknologiasta? Aikakaudesta yleisesti, sen kulttuurista ja tavoista ja ajatuksista yms. olen lukenut jo yhtä sun toista, mutta tiede ja tekniikka ovat niissä kirjoissa olleet aina vähän sivuosassa…

    • Magdalena Hai Artikkelin kirjoittaja

      Oi vau, olen onnistunut tartuttamaan tätä hulluutta… 😀

      Täytyy sanoa, että tekniikan osalta internet on ollut ystäväni. Jos osaa auttavasti englantia, netistä löytyy kaikenlaista ilmalaivan rakennusohjeista (tässä vuodelta 1909: http://bizarrelabs.com/airship.htm) höyrymoottorin toimintaan. Varsinkin Youtube on paikka, johon menen, kun haluan nähdä, miten joku vekotin toimii, enkä vain lukea siitä. Sieltä tuntuu löytyvän nykyään liikkuvaa kuvaa lähes kaikesta, mitä keksin hakea. 😀 Näin kirjailijalle on eduksi tietää täsmälleen esim. miltä iso höyrykone kuulostaa ja näyttää toiminnassa. Suosittelen tietenkin myös käymään museoissa! Tampereella ollessa kannattaa piipahtaa ainakin höyrykonemuseossa. http://www.werstas.fi/?q=nayttelyt/hoyrykonemuseo .

      Tieteen kehitys… Hmm. Melko laaja aihe. 🙂 Kannattaa varmaan miettiä, mikä erityisesti kiinnostaa ja lähteä hakemaan sen alan tieteenhistoriaa. Lääketiede, paleontologia, arkeologia, Darwin ja hänen peipponsa? Omassa kirjahyllyssäni on esimerkiksi Grayn Anatomia (1858 julkaistu legendaarinen ihmisen anatomiaa käsittelevä kirja, ei se tv-sarja), jota oli ihan hauska plärätä kehitellessäni juonia Gigin pään menoksi. Ei siitä paljoakaan kirjan sivuille tietään löytänyt, mutta noh… huvinsa kullakin. 🙂 Suomeksi tieto löytyy todennäköisesti parhaiten kirjastosta, englanniksi netistä materiaalia löytää jälleen ihan valtavasti enemmän. Netissä tietenkin kannattaa olla tarkkana, mitä uskoo ja mitä ei. Varsinkin nyt, kun steampunkista on tullut niin iso juttu, 1800-luvun ympärille on syntynyt aivan hirveästi tyhjää hapatusta. Mutta niin, mitään yksinkertaista vastausta en ikävä kyllä osaa tähän antaa.

      Seuraavaa voin kuitenkin suositella kaikille lukijoille sekä huviksi että hyödyksi: http://sydneypadua.com/2dgoggles/
      Sydney Padua on Lovelace & Babbage -fani, joka tekee sarjakuvaansa varten aivan huikeaa taustatyötä ja myöskin avaa tutkimuksiaan jokaisen piirtämänsä sivun päätteeksi. Jos differenssikone kiinnostaa, sinne kannattaa ehdottomasti suunnata. Paduan tarjoamat linkit ovat yleensä avaamisen arvoisia.

Kommentointi on suljettu.