Steampunk #1: Kirjallisuus 4


Kuten kaikki tietävät, olen intohimoinen spefisti, ja kaikista spekulatiivisen fiktion lajeista yksi kapea, mutta pompöösi alalokero on jo muutaman vuoden ollut erityisen lähellä sydäntäni: Steampunk (suomeksi höyrypunk). Vaikka steampunk tunnetaan esteettisenä suuntauksena Suomessa jo suhteellisen hyvin, kirjallinen steampunk on tekemässä meille vasta tuloaan. Useimmiten, kun sanon kirjoittavani steampunkia[1], saan vastaukseksi hölmistyneen ilmeen ja kysymykset: ”Elikkä mitä?” ja ”Miksi ihmeessä?”[2] Ajattelin, että saattaisi olla aiheellista ihan varta vasten avata hieman tätä kerta kaikkiaan mainiota kirjallisuudenlajia. Tässä artikkelissa vastaan yllä esitetyistä kysymyksistä ensimmäiseen, toinen käy ehkä muutenkin selväksi nyt alkavan – näillä näkymin kuusiosaisen (Whoaa!) – artikkelisarjan kuluessa[3]. Kevään aikana tarkoitukseni on siis käydä läpi steampunk-liikkeen eri osa-alueita, alkaen kirjallisesta steampunkista …än yy tee nyt!

Steampunk syntyi 1980-luvulla alunperin nimenomaan kirjalliseksi genreksi. Se sai alkunsa kyberpunkista, jolta se peri yhteiskuntakriittisyyden, tarinoiden dystopisen luonteen sekä tietyn rosoisen asenteen, synkkyyden, jopa raakuuden. Mutta siinä missä kyberpunkin tarinat sijoittuvat tulevaisuuteen, steampunk ottaa vaikutteita 1800-luvun varhaisilta tieteiskirjailijoilta, kuten Jules Verneltä, H. G. Wellsiltä ja Mary Shelleyltä[4]. Tarinoissa on usein sekä fantasian että tieteiskirjallisuuden piirteitä. Höyrypunkin näyttämönä toimii joko viktoriaanisen ajan maailma, jossa historia on jollain tavoin vinksahtanut radaltaan, tai 1800-luvun teollistuvan yhteiskunnan kulttuurisiin (tapakulttuuri, vaatteet) ja teknologisiin (höyryvoima, kellokoneistot) piirteisiin perustuva vaihtoehtotodellisuus. Keskeistä steampunk-fiktiolle ei ole kuitenkaan tietty historiallinen viitekehys (so. steampunkin ei tarvitse sijoittua viktoriaaniseen Englantiin) vaan se tunnelma, innovatiivisuus, estetiikka ja seikkailun jano, joka oli ominaista 1800-luvulle.

1800-luvun maailma oli murroksen kourissa. 1700-luvun lopulta alkanut teollinen vallankumous uudisti paitsi valmistamisen tapoja, myös yhteiskuntarakenteita. Porvarillinen keskiluokka nousi merkittäväksi tekijäksi. Raamatullisen maailmankuvan rinnalle nousi tieteellinen maailmankuva. Lääketiede, insinööritaito, biologia, paleontologia ja historiantutkimus ottivat aimo harppauksia eteenpäin. Varsinkin 1840-1860 -luvut olivat Euroopassa ennen näkemättömän kehityksen aikaa. Elettiin kirkasotsaisen optimismin aikakautta.

Toisaalta luokkajako oli edelleen tiukka. Rikkaat olivat yhä käsittämättömän rikkaita ja köyhät äärimmäisen köyhiä. Lapsityövoiman käyttö laajeni siihenastiseen huippuunsa. Köyhyys ja taudit kurittivat alempia yhteiskuntaluokkia ja nälkäkuoleman uhka oli aina läsnä. Elettiin myös siirtomaa-aikaa. Kuningatar Viktoria hallitsi Britanniaa, jossa aurinko ei koskaan laskenut. Belgian kuningas Leopold II piti Kongoa henkilökohtaisena omaisuutenaan ja alisti sen asukkaat väkivallalla orjuuteen, jonka aikana Kongon väkiluvun on arvioitu laskeneen 20 miljoonasta 10 miljoonaan. Yhdysvallat kärsi sisällissodan kurimuksissa ja Euroopassa käytiin suurvaltasotaa (Krimin sota), jonka taistelut ulottuivat Suomeen asti (Oolannin sota). Kehityksen ja kauneuden rinnalla kulki kärsimys ja kuolema. Juuri tämän ristiriitaisuuden takia 1800-luku sopii niin hyvin anarkistisen, seikkailullisen steampunkin näyttämöksi.

Ensimmäiset steampunkiksi luettavat teokset olivat hyvin vahvasti puhdasta tieteiskirjallisuutta. Mm. Michael Moorcockin The Warlord of the Air, K. W. Jeterin Infernal Devices ja William Gibsonin & Bruce Sterlingin The Difference Engine ovat kirjoja, joita nykyisin pidetään steampunkin ydinteoksina. Niissä esiintyvät eräät genren keskeisimmistä teknologisista piirteistä ja käsitteistä: ilmalaivat, automatonit, aikamatkailu ja Charles Babbagen höyryvoimalla toimiva analyyttinen kone (so. varhainen tietokone). 1990-luvun kuluessa steampunkiin alkoi sekoittua fantasian piirteitä. Esimerkiksi China Miévillen kirjan Perdido Street Station maailmassa on sekä taikuutta että teknologiaa. Suomessa ehkä tunnetuimmassa steampunk-kirjasarjassa, Philip Pullmanin Universumien tomu -trilogian vaihtoehtoisessa maailmassa ihmisen sielu ilmentää itsensä eläimen muotoisena daimonina.

2000-luvulla steampunk on vahvasti trendiytynyt. Kirjallisuuden juurille on kasvanut kokonainen alakulttuuri pukeutumistyyleineen, elokuvineen, musiikkeineen, tietokonepeleineen jne. Steampunkin nykyinen viehätys perustuu sen monimuotoisuuteen: toiset pitävät pelimaailmojen estetiikasta, toiset harrastavat steampunkia cosplayna, toiset larppaavat. Monille steampunk tarkoittaa ennen kaikkea vintage/lolita/goottivaikutteisia korsetteja, hameita ja koruja. Steampunk sekä imee että antaa vaikutteita eri tyylisuuntauksiin ja viihdemuotoihin. Trendiytymisen myötä markkinoille on tullut valtavasti myös uutta kirjallisuutta.

Steampunk-kirjallisuus on tätä nykyä, kuten suuri osa fantasiakirjallisuudesta, tyypillisesti sarjoittunutta: Gail Carrigerin Parasol Protectorate -sarja esittelee vaihtoehtoisen todellisuuden, jossa ihmissudet ja vampyyrit ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen ihmiskunnan historiaan ja kehitykseen. Tällä hetkellä Carriger kirjoittaa The Finishing School -nimistä sarjaa, joka sijoittuu samaan vaihtoehtoiseen universumiin kuin The Parasol Protectorate -sarjan kirjat. Carrigerin tyyli poikkeaa hyvin paljon genren aloittaneista steampunk-kirjoista. Fantasiaelementit ovat Carrigerilla voimakkaita ja kyberpunkin ankaruuden on korvannut kevyt huumori, jopa hassuttelu. Carrigeria onkin useammin verrattu humoristi P. G. Wodehouseen ja Jane Austeniin kuin oman genrensä edustajiin. Mark Hodderin Burton & Swinburne -sarja taas lähestyy erikoisella tavalla steampunkin juuria. Hodderin kirjoissa on mustan huumorin lisäksi huomattavan paljon historiallisia henkilöitä, viitteitä ja yksityiskohtia. Hodderin henkilöhahmot ja tarinat ovat sekä asenteiltaan että käytökseltään hyvin vahvasti 1800-lukulaisia, mistä Hodderia on jonkin verran jopa kritisoitu. Henkilökohtaisesti juuri hahmojen vanhanaikainen naiivius sai minut ihastumaan Hodderin tuotantoon. Nykysteampunk-kirjailijoista Cherie Priest lienee The Clockwork Century -sarjallaan lähimpänä steampunkin 1980-lukulaisia alkuteoksia. Priestin vaihtoehtoinen todellisuus on todellinen anarkistinen dystopia, jossa yksilö joutuu taistelemaan paikastaan ja olemassaolostaan vihamielisessä maailmassa.

Steampunkin nyt jo suhteellisen pitkän historian vuoksi on mielenkiintoista, että suomalainen steampunk-kirjallisuus on ollut näihin päiviin asti käytännössä olematonta. Vuonna 2012 julkaistiin ensimmäinen suomalainen steampunk-romaani, allekirjoittaneen Kerjäläisprinsessa, joka aloittaa Gigi ja Henry -sarjan, sekä Osuuskumma-kustannuksen Steampunk! Koneita ja korsetteja -novelliantologia. Elokuussa julkaistaan Gigi ja Henry -sarjan toinen osa, Kellopelikuningas, ja myös Osuuskumman steampunk-antologia saa jatkoa. Lisäksi sain äskettäin kuulla, että tekeillä on 1920-luvun Suomeen sijoittuva kirja, joka voidaan mahdollisesti lukea steampunkiksi. Siitä saataneen kuulla enemmän tulevan kesän Finnconissa. Osasyy kotimaisen steampunk-kirjallisuuden olemattomuudelle lienee siinä, että genreä ei ole juurikaan suomennettu. Yllämainituista ilmeisesti vain Pullmanin Universumien tomu -sarjaa on käännetty suomeksi[5]. Edit. Vaskikirjoilta ilmestyi keväällä 2013 Michael Moorcockin steampunk-klassikko Ilmojen sotaherra (The Warlord of the Air) ja Karisto on suomentanut Philip Reeven Hungry Cities -sarjaa peräti neljän romaanin (Kävelevät koneet, Kadotettu manner, Tuhon aikakirja, Pimenevä maa) verran.

Kuulen jonkin verran kyselyitä siitä, aionko kirjoittaa Suomeen sijoittuvaa steampunkia ja jopa epäilyksiä siitä, voiko Suomeen sijoittuvaa steampunkia ylipäätään kirjoittaa. Vastauksena ensimmäiseen: Tällä hetkellä en ole sellaista kirjoittamassa, mutta ajatus ei missään nimessä ole poissuljettu. Toinen kysymys on järjetön. Tottakai voi. Suomi oli 1800-luvulla vireä maa. Olimme osa tsaarin Venäjää, ja sen myötä osa laajempaa suurvaltapolitiikkaa. Meillä oli raskasta teollisuutta, joka niin olennaisesti kuuluu höyrypunkiin. Kansallinen ylpeytemme ja omanarvontuntomme oli heräämässä ja sen myötä ensimmäistä kertaa leimallisesti suomalainen korkeataide: suomen- ja ruotsinkielinen (mutta yhtä kaikki suomalainen) kirjallisuus, maalaustaide, näyttämötaide. Kuten muuallakin Euroopassa, luokkaerot olivat suuret, samoin ero kaupungin ja maaseudun välillä. Ihmiset alkoivat kuitenkin liikkua 1800-luvulla huomattavasti suuremmalla alueella kuin aiemmin. Erityisesti rautateiden tulo yhdisti ennen melko erillisiä ”heimoalueita”. Maaseudulta muutti nuorta työväkeä kaupunkeihin, kun teollistuminen loi uusia (ja uudenlaisia) työpaikkoja. Naisten elinpiiri laajeni. Taiteilijat, upseerit ja eliitin edustajat toivat ulkomailta Suomeen vaikutteita, muoteja ja ajatuksia ja sovelsivat niitä ahkerasti paikallisiin oloihin.

Sanalla sanoen, maailma avautui sellaisille ihmisille, joilta se oli aiemmin suljettu. Miltä syrjäisen pitäjän pikkupojasta onkaan tuntunut nähdä ensimmäistä kertaa elämässään veturi? Höyrykoneen jyske on ollut jotain, mitä poika ei olisi voinut hurjimmissa unissaankaan ajatellut kohtaavansa. Kuvitelkaa, kuinka pieneksi nuori maalaistyttö on itsensä tuntenut, kun hän on muuttanut tätinsä luokse Helsinkiin. Tuossa suuressa, merellisessä kivikaupungissa saattoi sentään tavata paheellisia naisia, tatuoituja merimiehiä, murhaajia! Ehkä tyttö oli luonteeltaan sellainen, että hän juopui Helsingin sykkeestä, rakastui komeaan, mutta petolliseen upseeriin ja, rakastettunsa väistämättä kadottua, karkasi sirkukseen ja sen mukana maailmalle. Ehkä tyttö ja poika tapasivat sittemmin Pietarissa, missä poika oli saanut paikan tsaari Aleksanteri II:n vasta perustetussa ilmalaivastossa ja tytöstä oli tullut mekaanisen ruokatorvensa (jonka eräs viirahtanut tiedemies on asentanut tytölle, sillä tämä menetti ruokatorvensa juotuaan teetä, jonka hänen kateellinen kilpailijattarensa oli vaihtanut happoon) myötä kuuluisa miekannielijä. Ehkä he palaavat yhdessä Suomeen, missä Tammerkoskesta noussut kammottava, jättiläismäinen hirviö, Iku-Turso, terrorisoi Suomen tärkeintä teollisuuskaupunkia ja…[6] No, ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Suomalainen steampunk: Toimii.

PS. Olen vasta kirjoittamassa tätä artikkelisarjaa, joten jos teillä on jotakin, mitä haluaisitte erityisesti kysyä aiheesta, nyt siihen on mainio tilaisuus. Minuthan tavoittaa kätevästi joko Twitteristä, Facebook-sivulta tai sähköpostitse osoitteesta: magdalena(ä t)magdalenahai.com.

[1] Kyllä, kirjoitan paljon muutakin kuin steampunkia. Luen muutakin kuin steampunkia. Osaan hyvänä päivänä jauhaa purkkaa ja kävellä yhtä aikaa. Mutta juuri nyt puhumme steampunkista, joten napinat pois.
[2] Erotuksena kaikki goottihenkisesti pukeutuneet tyypit, jotka alkavat lähes poikkeuksetta hyppiä tasajalkaa kuin pikkutytöt, taputtaa käsiään yhteen ja hihkua “jee!” Ihania mussukoita, nuo gootit.
[3] Tai sitten ei, mutta se ei juurikaan minun napaani kaiva. Minä tykkään siitä, vain sillä on merkitystä.
[4] 1800-luvun tieteiskirjailijoita kutsutaan tässä yhteydessä toisinaan jopa proto-steampunkiksi.
[5] Korjatkaa, jos olen väärässä.
[6] Ette sitten muuten varasta tätä tarinaa.

Kirjallisuutta:

Carriger, Gail. Soulless (The Parasol Protectorate -sarja). 2009.
Gibson, William & Sterling, Bruce, The Difference Engine. 1991.
Hai, Magdalena, Kerjäläisprinsessa. 2012.
Harju, Markus & Meresmaa, J. S. (toim.), Steampunk! Koneita ja korsetteja. 2012.
Hodder, Mark, The Strange Affair of Spring Heeled Jack (Burton and Swinburne -sarja). 2010.
Jeter, K.W., Infernal Devices. 1987.
Mieville, China, Perdido Street Station. 2000.
Moorcock, Michael, The Warlord of the Air. 1971.
Priest, Cherie, Boneshaker. 2009.
Pullman, Philip, Kultainen kompassi (Universumien tomu -sarja). 1995.
Shelley, Mary, Frankenstein. 1818.
VanderMeer, Jeff & Chambers, S. J., The Steampunk Bible: An Illustrated Guide to the World of Imaginary Airships, Corsets and Goggles, Mad Scientists, and Strange Literature. 2011.
Verne, Jules, Sukelluslaivalla maapallon ympäri. 1870.
Wells, H. G., Aikakone. 1895.
Westerfeld, Scott, Leviathan. 2009.

 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 ajatuksia aiheesta “Steampunk #1: Kirjallisuus

  • isopeikko

    Peikko taitaa kohta muuttua itsekin höyrypunkiksi, koska Magdalena kertoo siitä niin hiehtovia asioita. Se voisi esittää sellaista köyhää ja yksinkertaista, mutta väkivahvaa ja suurikouraista talonpojan poikaa, joka kävisi kiskomassa vetureita ylämäkee ja kiertämässä myllynrattaalla kosken takaisin yläjuoksulle. Ja tietenkin se olisi käynyt sepän opin ja suunnitellut erilaisia kellopelejä ja automatoneita, vaikka sen, joka puuhkuttaa palkeilla painetta säiliöihin ja joita sitten käytetään kannettavissa matkamusiikkiurkupillistöissä. Tai, jos se vielä vähän harjottelee, se voi ryhtyä takomaan lasia ja tekemään linssejä joilla taas voi katsoa kaukaa lähelle ja läheltä kauas. Miälenkiintoista. Vaikka taitaa tarvita ihan omanlaisensa asennon mielikuvittelimelle. :)

    • Magdalena Hai Artikkelin kirjoittaja

      Kuulostaa hienolta! Jottei selkäsi väsyisi kummallisissa asennoissa, tarvitsisit ehkä mielikuvittelintelineen? Seuraava tarinasi voisikin sitten alkaa näin: ”Kun isopeikko heräsi eräänä aamuna rauhattomasta unesta, hän huomasi muuttuneensa sängyssään suunnattomaksi höyrypunkiksi.” 😉

  • Joona Ruusuvuori

    Kiinnostavaa! Siis Vaskimorsian, jonka just kuuntelin, kun tuolta puukkiloista eksyin. Ja erityiskiinnostavaa tämä, kun sinusta tarinankerronnan tajua ja -taitoa siihen kerta löytyy, mahdollisuus ihan tampere-turku-helsinkiläisestä vaihtoehtoishöyrymaailmasta.. vau. Mielessä mulla käy sekin että olisiko vaihtoehtois-1920-luku liian epähöyryaika? Meinaan se on yksinkertaisesti aika jolloin suomessa oli silleen enemmän kulttuurista meininkiä ja herrasmiesklubeja, sekä kansalaissota tuoreena muistissa ja vaiettuna juttuna, mikä olisi häikäilemättömälle tarinankerojalle suorastaan villin lännen veroinen tarinapankki.. Mika Waltarin helsinkikuvaukset ja toisaalta kristian korppina kirjoittamat poemaiset suomessa tapahtuvat novellit puolestaan toisi korvaamatonta ajankuvausta.. En siis epäile, ettetkö saa 1800-luvun lopullekin sijoittuvaa tehtyä, tai etteikö siitä tulisi varmasti tosi kiinnostava, mutta puhelen ehkä omaa intoiluani ja puhtaana spekulaationa, olen itte runoilija, enkä osaa kirjoittaa tarinaa, joten tällä tavalla kompensoin, haluamatta kuitenkaan häiritä. Jo Vaskimorsiamessa minua kiehtoi ensteksi että vau suorastaan kalevalainen idea höyrypunkille, lemminkäisen kultanainen ja silleen… Mutta siis jos höyrypunkki-idean saisit suomessa luontevasti toimimaan ja noin hyvin kirjottasit (esim. ois jännä just jotkut tutut paikat jotka lukija tunnistaisi ja joista sinä saisit fyysisemmän tuntuman maailmaan kuvittelemalla ne höyrypunkeiksi jne. loputtomasti…) niin täällä olisi ainakin yksi perinjuurin kiinnostunut lukija. Plus tontut! Mikä suomalainen stiimpunk-rotu! Peikotki vois olla, raiskailla ja syödä tonttuja menemään. Suuressa tonttukirjassa tontut oli muistaakseni peikkojen ravintoa.. Nää ideat saa pölliä tai jättää huomiotta :) Kirjottasin ite nukkeanimaatioksi jos osaisin tarinoita kirjottaa ja jaksaisin jotain niin isoa tehdä.

    • Magdalena Hai Artikkelin kirjoittaja

      Hauska kuulla, että pidit Vaskimorsiamesta! 1920-luvulle sijoittuvat tarinat määrittäisin enemmänkin dieselpunkiksi, ellei niissä ole kyse selkeästi höyryhenkisestä vaihtoehtohistoriasta (eli höyryteknologia, kellokoneistot jne ole tarinan scifipuolen vallitseva muoto ja tarinan maailma ylipäätään jossain määrin “1800-lukulainen”). 1900-luvun alun henkinen ilmapiiri oli kuitenkin aika erilainen kuin 1800-luvun. Kärjistäen voisi sanoa, että 1800-luvulla ajateltiin kehityksen olevan ikuista ja ihmiskunnan kohoavan yhä kirkkaampiin sfääreihin. Huolimatta aikakauden räikeästä epäoikeudenmukaisuudesta ja eriarvoisuudesta yleinen henki oli optimistinen. 1920-luvulla taas oltiin menossa jo kovaa vauhtia kohti maailmansotia ja koneusko tallasi ihmisen jalkoihinsa. Esim. F. Scott Fitzgeraldin Kultahatussa jälkimmäisen aikakauden henki kuvataan mainiosti. Tarinan lokeroimisessa steampunkiksi tai dieselpunkiksi on tietenkin kyse jonkun sortin hifistelystä, mutta itselleni steampunkin määrittävä tekijä on aina ollut 1800-luvun ilmapiiri. Dieselpunk haisee öljylle. Sinänsä olen kyllä aina tykännyt 1920-30-luvun meiningistä, mutta jos kirjoittaisin noille vuosikymmenille sijoittuvan tarinan, en itse sanoisi sitä steampunkiksi. :)