Säikeistä 2


Edellisellä kerralla kerroin menninkäisistä ja tulin maininneeksi säikeet, jotka liittyvät olennaisesti menninkäisten kuljeskelevaan ja seikkailulliseen elämäntapaan. Nyt lieneekin paikallaan kertoa hieman yksityiskohtaisemmin näistä varsin erikoislaatuisista taikakasvannaisista.

Säikeet[1] ovat yksi lukuisista tavoista, joilla yliluonnolliset olennot matkustavat omansa ja meidän maailmamme välillä. Muita ovat mm. lentäminen[2] ja taikakäytävät[3] eli varsinaiset portaalit. Toisin kuin viimeksi mainittuja, säikeitä käyttävät tiettävästi vain menninkäiset sekä satunnaisesti pienet lapset[4].

Säikeiden olemassaoloa on liki mahdotonta tieteellisesti todistaa ja suurimmalta osin niiden tutkiminenkin tuottaa päänvaivaa. Perinteiset lähteet eivät kerro säikeistä juuri mitään, ja ylipäätään löytääkseen säikeen tutkijan on ensin tavattava ja kiinni saatava menninkäinen, joka on halukas näyttämään, missä säikeet kulloisenakin hetkenä kulkevat. Tutkijalle on turhauttavaa tietää, että säikeitä kasvaa pitkin ja poikin ihmisten asumuksia ja puutarhaa, mutta nähdäkseen sellaisen hänen täytyy tietää tarkasti sen sijainti.

Allekirjoittanut voi kehua olevansa yksi niistä onnekkaista, jotka näkevät säikeet joka tapauksessa. En tiedä, miksi näin on, mutta vauvasta saakka elämääni ovat kuuluneet myös nuo himmeästi hohtavat, siellä täällä lojuvat rihmat. Kun olin pieni lapsi, talossamme vierailevat menninkäiset nostivat säikeet aivan katonrajaan, etteivät ne olisi imaisseet minua taikamaailmaan tämän tästä. Mutta mitä suuremmaksi ja taitavammaksi kävin, sitä useammin kiipesin kirjahyllyn päälle tai pinosin tuoleista tornin, pääsin nappaamaan kiinni säikeistä ja löysin itseni toisesta maailmasta. Lopulta menninkäiset luovuttivat kerta kaikkiaan, ja hyväksyivät että olin ja tulisin aina olemaan osa niidenkin maailmaa. Tämä anomaliani on antanut minulle korvaamattoman etulyöntiaseman useimpiin tutkijoihin nähden, sillä kenttätyömetodini ovat pistämättömät.

Palatakseni asiaan, säikeet ovat, kuten tarkkaavainen lukija on jo hoksannut, eräänlaisia rihmoja, jotka kasvavat tämän ja toisen maailman[5] välillä. Olen taipuvainen ajattelemaan, että ne ovat osa jotain suurempaa kasvustoa, josta sekä me että menninkäiset näemme vain hipsut reunoilla. Ulkonäöltään säikeet ovat sienirihmastoa paksumpia, mutta pajun oksaa heiveröisempiä joustavia johtoja, jos näin voi sanoa. Ne hohtavat himmeästi kaikissa sateenkaaren väreissä, ja niiden pinnassa on hentoja lehdenomaisia ulokkeita. Käteen säie tuntuu pehmoiselta narulta tai köydeltä.

Tässä kohtaa minun täytyy myöntää, että havaintoni säikeen tekstuurista voi olla virheellinen, sillä ihmisten tuntoaistimus siitä on kovin lyhytaikainen. On nimittäin niin, että kun säikeestä ottaa kiinni, se vetäisee kiinnipitäjän välittömästi toiseen maailmaan. Matka on nopea, mutta sen aikana tuntuu siltä kuin vatsalaukku heittäisi voltin ja tukka jäisi pysyvästi seisomaan harjaksi pään päälle[6]. Hetken päästä seikkailija huomaakin istuvansa kuin tatti jossakin tuntemattomassa paikassa pitäen tyhjää kättään edelleen kohotettuna ja nyrkissä, ikäänkuin siinä olisi yhä säie. Jostain syystä säikeillä ei ole menninkäisiin näin järisyttävää vaikutusta, vaan ne matkustavat maailmojen väliä näennäisen rauhallisesti. Ehkäpä satojen vuosien aikana kerätty kokemus säiematkailusta auttaa heitä kestämään ulottuvuuksien välisen kiskaisun rasitukset? Lienee sanomattakin selvää, että jopa minun kyvyilläni varustetun tutkijan täytyy pitäytyä säikeiden osalta pelkkään näköaistimuksen avulla tarkkailuun, se on, ellen halua viettää päiviäni paiskautumalla edestakaisin maailmojen väliä. Näytteiden ottamista säikeestä ei voi edes harkita.

Säikeiden syvimmästä luonteesta on käyty jonkin verran debattia[7] akateemisissa piireissä vuosien varrella; ovatko ne menninkäisten tai joidenkin muiden taikaolioiden luomuksia, vaiko enemmän orgaanisia olentoja? Itse olen jälkimmäisen näkökulman kannalla kahdesta syystä. Ensinnäkin jokainen, joka tuntee henkilökohtaisesti menninkäisiä, voi vannoa, etteivät menninkäiset rakenna mitään, jos suinkin voivat sen välttää. Varsinkaan mitään niin hienostunutta ja herkkää kuin säikeet. Voisin kuvitella myös, että mikäli tontut olisivat vastuussa säikeiden synnystä, ne olisivat huomattavasti hullunkurisempia. Niissä kasvaisi mahdollisesti tikkareita lehtien asemasta tai niistä pursuaisi vihreää limaa joka kolmas tunti. Keijuilla taas on omat keinonsa kulkea maailmojen väliä, miksi ne olisivat vaivautuneet tekemään säikeitä menninkäisille?

Toiseksi säikeet, sellaisina kuin minä ne näen, vaikuttavat jonkinlaisen kasvin osilta. Ne ovat eräänlaisia juuria. Millainen on tuo kasvi, jonka juuria ne ovat, en tiedä. Luultavasti jotain sellaista, joka ylittää mielikuvituksellisuudessaan niin minun kuin taikaolentojenkin ymmärryksen. Tietenkin on mahdollista, että säikeet näyttäytyvät erilaisina eri ihmisille, mutta kaikki haastattelemani henkilöt, jotka ovat säikeen joskus nähneet, ovat kuvailleet niitä joko köysiksi, juuriksi tai metrilakuiksi. 

Säikeet eivät tietääkseni vaihda paikkaa itsekseen, mutta menninkäiset siirtelevät niitä useinkin eksyttääkseen lapset, jotka saattavat nähdä niiden käyttävän säikeitä retkillään. Menninkäisistä olisi äärimmäisen kiusallista, jos lapset tulisivat niiden perässä taikamaailmaan vaatimaan takaisin tavaroita, joita menninkäiset ovat ”löytäneet” lasten kodeista. Säikeet eivät myöskään johda aivan minne sattuu, vaan yhdeksässäkymmenessäyhdeksässä tapauksessa sadasta säikeen lähtö- ja tulopää säilyvät samoina. Tahtoo sanoa, että jos menninkäinen matkustaa paikasta A tässä maailmassa paikkaan B toisessa maailmassa, se pääsee paikassa B sijaitsevan säikeen avulla jälleen takaisin paikkaan A niin halutessaan. Muistan tosin erään kerran, kun palatessani takaisin yhdeltä matkoistani toiseen maailmaan säikeiden yhteyksissä tapahtui jokin muutos, ja löysin itseni oman olohuoneeni sijaan eräästä pittoreskista huvilasta keskellä Kiinan maaseutua. Voitte kuvitella siellä asuneen perheen hämmästyksen, kun minä tupsahdin kimpsuineni ja kampsuineni yhtä-äkkiä keskelle heidän ruokailuhuonettaan. Mutta useimmiten säikeet ovat varsin luotettavia, enkä ole kuullut vielä kenenkään jääneen sille tielleen niitä käytettyään. 

[1] Richards (Lives and Journeys of the Magical Creatures, 1912) viittaa taikakäytävien ohella myös säikeisiin sanalla portal, oviaukko, mutta itse näen ne enemmän pitkänomaisina säikeinä kuin aukkoina todellisuudessa.

[2] Lohikäärmeiden tapa, jota ne käyttävät nykyisin enää harvoin, sillä suurin osa lohikäärmeistä on asettunut pysyvästi taikamaailmaan. 

[3] Keijujen suosima tapa. 

[4] Ks. Hai (Matka menninkäisten maahan, käsikirjoitus 2010).

[5] Viittaan sanalla ’tämä’ ihmisten maailmaan ja ’toinen’ menninkäisten maailmaan, vaikka useimpien menninkäisten mielestä asia lienee aivan päinvastoin. Mutta koska olen ihminen ja kirjoitan ihmisille, otan vapauden määritellä maailmamme omasta vinkkelistäni.

[6] Nuori ystäväni Kaius (ks. Hai, 2010) kertoi kuvitelleensa kerran, että hänen kulmakarvansa tippuivat matkalla, ja että hänen piti taputella niitä sormilla varmistaakseen, että ne olivat edelleen siellä missä niiden pitikin olla.

[7] Mm. Richards (1912), Fish & Chips (What On Earth Are They?, 1943) ja Benidotti (Le porte magiche nel mondo, 1947).

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 ajatuksia aiheesta “Säikeistä

  • Virve Lahtinen

    Mites muuten Magdalena, käyttääkö kissat joskus, tarkoituksella tai epähuomiossa, säikeitä? Kun ne toisinaan katoaa ihan täysin 39 neliön yksiöön.

    Ajattelin laajentaa vastauksen saantimahdollisuudet kiireiseltä tutkijalta ja kysyä saman kysymyksen myös facebookin fanisivulla. 🙂 Tämä on todella kiinnostavaa luettavaa.

    • Magdalena Hai Artikkelin kirjoittaja

      Hyvä kysymys Virve. En ole itse ikinä suoranaisesti nähnyt kissan käyttävän säiettä, mutta en yhtään epäile, etteivätkö ne osaisi. Kissojen tiet ovat tuntemattomat ja moninaiset. Tämä lienee yksi niistä arvoituksista, jotka vaativat ehdottomasti lisää tutkimusta. Hmm…