Puusilmistä 2


Toisin kuin useimmat peikko- tai mörkölajit, puusilmät (Orcus mullooculus) eivät ulkonäöllisesti eroa juurikaan meistä ihmisistä. Niiden olemus muistuttaa ihmistä jopa siinä määrin, että pitkään niiden arveltiin itseasiassa olevan osa homo sapiens -sukua. Ensimmäinen kosketukseni puusilmiin tapahtui jo varhaisella iällä, samotessani pilkkakirveen kokoisena lapsuuteni armaita maisemia, mutta varsinaisen herätyksen otusten olemassaoloon sain opiskeluaikoina, alma materissani Kuvitteellisten olentojen ja kummallisuuksien instituutissa, jossa puusilmiä esiintyi hälyttävissä määrin. Siitä lähtien olen tuntenut järjenvastaista viehtymystä noiden kummallisten olentojen tutkimiseen ja ymmärtämiseen.

Puusilmän tapaaminen sen luonnollisessa elinympäristössä on hämmentävä kokemus, mikäli henkilö suhtautuu puusilmään kuten kehen tahansa kanssaihmiseen, eikä ymmärrä olevansa tosiasiassa tekemisissä peikon kanssa. Kuten useimpien peikkojen, puusilmien älykkyysosamäärä ei tavallisesti ole järin korkea[1], mutta lajilleen ominaisella tavalla ne ovat joka tapauksessa vakuuttuneita omasta ylivertaisuudestaan kaikkiin muihin nähden. Kutsun taipumusta Mikki Hiiri -syndroomaksi.

Puusilmälle on ominaista tulla paikkoihin kuin hän omistaisi ne ja aloittaa välittömästi toisten neuvominen asioissa, joista he eivät tiedä mitään tai tietävät hyvin vähän. Jostain syystä tämä käytös on ominaista nimenomaan urospuolisille puusilmille. Nämä pitävät siitä, kun heitä kutsutaan isännäksi, herra Siksijasiksi tai vaikkapa maisteriksi. Silloin kun puusilmän tietämättömyys käy ylivoimaiseksi, hän turvautuu neuvomisen sijaan väheksyntään. ”Onhan toi paita kiva, mutta ehkä vähän laihemman päällä” on hyvin tyypillinen puusilmän lausuma. Ns. tytöttely on myös varsin tavallista näiden peikkojen parissa. Kohdatessaan vastarintaa puusilmät kokevat usein tulleensa väärinymmärretyiksi ja saattavat jopa kuvitella koko maailman olevan salaliitossa niitä vastaan. Niin suuri on puusilmän luottamus itseensä.

Puusilmien lähimpiä sukulaisia ovat ajatuspeikot, joista olen kertonut aiemmin. Mutta siinä missä ajatuspeikko elää loisena yhdessä isäntäeliössä kerrallaan, puusilmät loisivat koko ihmiskuntaa. Totta puhuen olen melko varma, että eräät johtavista poliitikoistamme ovat puusilmiä. Ajatus on aika karmiva, mutta älkää pelätkö, minulla on ratkaisu.

Olen ennenkin maininnut tahdonvoiman merkityksestä epätoivotun peikkoinfestaation häätämisessä ja puusilmien aisoihin panemiseen olen kehittänyt aivan erityisen metodin. Mikäli olette todenneet olevanne tekemisissä puusilmän kanssa, kehotankin toimimaan seuraavasti:
1) Oikaiskaa selkänne.
2) Ottakaa katsekontakti mainittuun puusilmään.
3) Katsokaa puusilmää ja sanokaa lujalla, selkeällä äänellä: ”Mikäs Mikki Hiiri sinä olet?”

Tavallisesti tämä kekseliäs sananvaihto nitkauttaa puusilmän kuin puusilmän sijoiltaan[2]. Ja vaikkei se toimisikaan, tämä on pohjimmiltaan ainoa looginen metodi puusilmän kanssa keskustelemiseen, sillä ne ovat järjettömiä olentoja. Niiden ehdoilla ei kannata toimia tai saattaa menettää omankin järkensä.

Tässäkin kuvassa saattaa olla puusilmä.

[1] Muutamia poikkeuksia sääntöön toki löytyy, kuten atk-peikot, joiden ymmärrys teknisten nippeleiden saralla on kiistaton. Ei se silti estä niitä kakkimasta minun kenkääni.

[2] Kokemukseni mukaan yhdeksän kertaa kymmenestä.


2 thoughts on “Puusilmistä

  • isopeikko

    Siinä kuvassa on kahdeksan puusilmää. Peikko tuntee ne kaikki. Ne ovat herrat Lepistö, Kuusi, Tammela, Pajunen ja Mäntylä. Kaksi ensin mainittua ovat maistereita, muut jotain dipl.insinöörejä. Kolme vielä mainitsematonta puusilmää ovat kaikki tyttöjä: Varpu, Virpi ja Ritva. He toimivat kovin vastuunalaisissa tehtävissä, mutta sitä ei saa kertoa kenellekään.

    Hassu juttu, mutta peikko ei ole ennen tiennyt, että puusilmiä on olemassa. Mutta kun nyt kerroit, niin sehän on vallan selvä juttu. Niin se juttu muuttui hassusta selväksi, pelkästään kertomalla. Matematiikka on ihmeellistä.

    • Magdalena Hai Post author

      Ohhoh! Turussa taitaakin olla varsinainen puusilmäepidemia! 😀

      Joku viisas ihminen on joskus väittänyt, että neroutta on kyky nähdä asiat, niin kuin ne ovat. Lähdenkin tästä kiillottamaan kilpeäni.

Comments are closed.