Kerran kekrin aikaan pikkunoita Nillisilmä havaitsi herätessään, että hänellä oli hallussaan ihka oikea taikasauva. Tämä ei suinkaan ollut tavanomainen asioiden tila pikkunoitien keskuudessa, sillä aivan niin kuin ihmisäidit eivät anna lastensa leikkiä saksilla tai terävillä puikoilla, myöskään noitaäidit eivät halua pikkunoitien juoksevan ympäriinsä ladattujen taikasauvojen kanssa. Mutta nyt oli kekri, ja kekrin aikaan tapahtui ihmeellisiä asioita.

Pikkunoita Nillisilmä nousi sängystään, puki päälleen parhaan kaapunsa ja laittoi päähän pilkullisen hattunsa. Taikasauvan hän pisti syvälle kaavun taskuun. Vaikka oli kekri, äitinoita tarjosi aamupalaksi harmaata, näljäistä kaurapuuroa haalealla maidolla ja pikkiriikkisellä lusikallisella sokeria niin kuin joka aamu. Pikkunoita Nillisilmä oli hyvin pettynyt. Hän otti taikasauvan kaavun taskusta, osoitti sillä puuroaan ja *PIM!* kaurapuuro muuttui suklaavanukkaaksi. Koskaan ei pikkunoita Nillisilmä ollut syönyt aamupalaansa yhtä antaumuksella.

Vanha kello keittiön seinällä raksutti ja rohisi ja keräsi rohkeutta uuteen tuntiin. ”Ding dong”, se sanoi, ”ding dong”. Varmuuden vuoksi se toisti saman kuusi kertaa. Koulu oli alkamassa ja pikkunoita Nillisilmän piti kiiruhtaa. Hän kaappasi seinän viereltä luutansa (lastenmallia Oksatpois, vaaleanpunaisilla vauhtiraidoilla) ja säikytti parven puluja lentoon syöksähtäessään niiden ohi kohti koulutaloa. Hölmöt pulut, ajatteli pikkunoita Nillisilmä ja osoitti lintuja taikasauvalla. Kuului *PIM!* ja Pikkunoita Nillisilmän kotipihalla istui lauma hölmistyneitä sammakoita, jotka kyselivät toisiltaan: ”Hruu? Hruu?” Koulun kellon soidessa pikkunoita Nillisilmä istui jo pulpetissa valmiina uuteen päivään.

”Hyvää huomenta, lapset,” sanoi opettaja Häkämäkkiäinen kuivakalla äänellään. ”Hyvää huomenta, herra opettaja Häkämäkkiäinen!” vastasivat pikkunoidat. ”Tänään opettelemme juurten derivoimista optisella skalpellilla, jonka jälkeen syötämme iilimadot sormenpäistämme.” Voi rähmä! Pikkunoita Nillisilmä ei inhonnut mitään muuta niin paljon kuin juurten derivoimista optisella skalpellilla! Pikkunoita Nillisilmä irvisti ja veti taikasauvansa esiin. *PIM!* Opettaja Häkämäkkiäinen yritti kyllä jatkaa tuntia sen jälkeen, kun pikkunoita Nillisilmän taikasauva oli sanonut *PIM!*, mutta oppilaiden oli hyvin vaikea keskittyä mihinkään, kun herra opettajalle näytti salaperäisesti kasvaneen viisi metriä pitkä kieli, joka lerpahti opettajan suusta ulos aina kun hän yritti sanoa ”juurten derivoiminen” tai ”optinen skalpelli”. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun pikkunoitien koulupäivä loppui ennen aikojaan maagisen onnettomuuden vuoksi, mutta ensimmäistä kertaa sen lopetti suuren suuri sammakko.

Vapauden koittaessa pikkunoita Nillisilmä hyppäsi luutansa kyytiin ja kaasutti eteenpäin niin, että luuta huusi prrrääääännnnn. Pikkunoita Nillisilmällä oli taikasauva ja tahto käyttää sitä. *PIM!* Siitäs sait, koulukiusaaja Näärännäp! Vai sanoisinko kouluSAMMAKKO Näärännäp! *PIM!* Maista kärpästä, komenteleva ikäneiti Pöhelö! *PIM!* Siinähän kraakut, naapurin rasittava Rekku! *PIM!* *PIM!* *PIM!*!!! Pikkunoita Nillisilmä lensi pitkää reittiä kotiin ja jätti jälkeensä vihreän, kraakkuvan vanan hämmentyneitä sammakoita.

Omassa huoneessaan pikkunoita Nillisilmä hekotteli itsekseen. Siitäs saivat, kaikki kiusankappaleet! Miettikööt nyt, miten puhuvat pikkunoita Nillisilmälle seuraavan kerran. ”Teidän korkeutenne”, pikkunoita Nillisilmä hihitti, ”Teidän armollinen pikkunoituutenne”. Jos se minusta riippuu, hykerteli pikkunoita Nillisilmä, kaikki optiset skalpellit laitetaan huomenna suureen rovioon ja derivoitavat juuret mukaan! Hek hek hek.

Pikkunoita Nillisilmä tanssahteli onnellisena ympäri huonettaan, niin että helmat huiskahtelivat. Sitten hänen katseensa osui peiliin. Sieltä kurkisti takaisin aivan tavallinen pikkunoita, jolla oli sinne tänne hapsottava tukka, typerä pilkullinen tötteröhattu ja liikaa kasvunvaraa sisältävä kaapu. No mutta. Eihän tämä käy päinsä, ajatteli Pikkunoita Nillisilmä. Ei ”Hänen armollinen pikkunoituutensa” voinut kulkea moisissa rääsyissä. Pikkunoita Nillisilmä osoitti taikasauvalla peiliä *PIM!* ja sanoi: ”KROOAAKK.”

Juuri silloin äitinoita astui huoneeseen ja löysi lattialta pilkullisen tötteröhatun ja hyvin järkevästi kasvun varaa sisältävän kaavun, sekä niiden keskellä istuvan, äärimmäisen nololta näyttävän, pienen, vihreän sammakon. Äitinoita löysi myös taikasauvan, joka oli vierinyt lipaston alle piiloon. Sitten äitinoita pani sammakoksi muuttuneen pikkunoita Nillisilmän taskuunsa ja taikasauvan toiseen taskuun. Eikä hän taikonut tytärtään entiselleen, ennen kuin he olivat korjanneet kaikki pikkunoita Nillisilmän ajattelemattomat taiat ja pikkunoita Nillisilmä oli kroaakkunut vilpittömän anteeksipyynnön joka ainoalle olennolle, jonka hän oli sammakoksi muuttanut. Eikä pikkunoita Nillisilmä ajatellut kenenkään loitsimista miksikään vaakkuvaksi

ainakaan

kolmeen

viikkoon.