Paperinukke: Prinsessa Sofia


Kuvitelkaa seuraava kohtaus: Yö on ollut kuulas ja viileä. Auringon ensi säteet hiiviskelevät nurkissa, mutta herätyskello ei ole ehtinyt vielä pirahtaa. Maankuulu kryptozoologi Magdalena Hai – vaaleanpunaisilla lampailla koristetuissa flanellipyjamissaan – myhäilee jo onnellisen unen jäljiltä hereillä paksun, lämpimän peittonsa alla.

”Hum hum… Jälleen uusi ihana päivä alkamassa.” (Hän puhuu itsekseen, mutta älkäämme välittäkö siitä, hän tekee sitä usein.)

Magdalena nousee kyynärpäidensä varaan. Viime hetkellä hän päättääkin toisin, laskee päänsä takaisin tyynylle ja vetää peiton nenään asti. Sitten hän venyttelee sen alla käsiään ja kylkiään ja virnistää, sillä yö on tuonut mukanaan hyvän aatoksen jos toisenkin ja aamu vaikuttaa ennennäkemättömän lupaavalta. Vihdoin Magdalena nousee istumaan, laskee jalkansa lattialle (Hui, se on kylmä!) ja nousee ylös. Hän ottaa päättäväisen askeleen kohti uutta päivää… ja kaatuu rähmälleen maahan.

”Mitä ihmettä…” hän sanoo ja katsoo jalkoihinsa. Ne on sidottu ohuella, pajunkuoresta punotulla nyörillä nilkoista yhteen.

Jekku, hän pohtii. Kuje. Ellei peräti kepponen.

Magdalena kurtistaa kulmiaan, irrottaa nyörit jähmein sormin jaloistaan ja nousee kivistävää kankkuaan pidellen seisomaan. Päivän toinen askel on huomattavasti varovaisempi, mutta verrattoman paljon onnistuneempi kuin ensimmäinen. Keittiöön saapuessaan Magdalena mulkaisee ohimennen atk-peikkoja, jotka istuvat keittiön pöydällä rakentamassa fetajuustosta tornia. Magdalena ottaa kaapista purkin, jossa hän säilyttää kahvia.

”Kas”, hän sanoo, varsin aiheellisesti. Purkki vaikuttaisi olevan täynnä multaa.

Hän kääntyy peikkoihin päin. ”Oletteko te sattumoisin tehneet jotakin kahville?”

Atk-peikot ovat saaneet fetajuustotorninsa kaadetuksi ja huvittelevat nyt tunkemalla sitä korviinsa. Kun ne puistelevat päätään, fetajuuston kappaleet lentävät pitkin keittiön lattiaa. Se huvittaa peikkoja.

”Kummallista”, sanoo sankarimme.

Päivän mittaan käy selväksi, että jokin on pahasti pielessä. Magdalenan kengästä löytyy kastematoja, eteisen peilissä on pikkiriikkisiä, tuhruisia nenänjälkiä ja talon kaikki vessapaperit ovat mystisesti kadonneet. Peikot kieltävät lujasti tehneensä mitään sen sorttista ja sitä paitsi niiden nenätkin on isompia ja karvaisempi kuin sen, joka on käynyt nuuskimassa eteisen peiliä. Iltapäivällä joku on laukaissut varaston ärrinmörriansan ja vapauttanut kolme villiä ärrinmörriä, jotka Magdalena oli kovalla vaivalla vasta edellisenä iltana saanut kiinni. Ärrinmörrit riehuvat talossa iltaan asti ja saavat peikot raivon partaalle. Seuraa rähinää ja kurinpidollisia toimenpiteitä, joilla ei ole kerta kaikkiaan minkäänlaista vaikutusta mihinkään. Kun ilta vihdoin kääntyy yöksi, Magdalena pukeutuu – hyvin varovasti – pyjamiinsa ja sujahtaa peiton alle. Vasta silloin hän huomaa, että hänen tyynyllään istuu keiju.

”Prinsessa Sofia?” Magdalena mutisee väsymyksestä pöpperöisellä äänellä.

”Minä itse”, keijutyttö sanoo ja tuijottaa Magdalenaa smaragdinvihreillä silmillään.

”Öh… Mistä tämä kunnia?”

Keiju ei vastaa mitään, mutta värisyttää siipiään pahaenteisesti.

Silloin Magdalenalla välähtää. ”Sinähän se olet vainonnut minua koko päivän!”

Keiju kohauttaa olkaansa. ”Niin olenkin.”

Peikkojen ja ärrinmörrien rähinä kuuluu yhä pihan perältä, jonne Magdalena on laittanut ne rauhoittumaan. Keiju kihertää. Magdalena muistaa kaiken, mitä on tapahtunut, multaisen kahvin ja kipeän kankun ja kaikki!

”Mutta miksi?” hän kysyy. ”Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?”

Prinsessa Sofian silmät muuttuvat kirkkaan vihreiksi ja Magdalenaa alkaa hirvittää.

”Olet unohtanut jotakin”, keiju sanoo.

”Olenko?” Magdalena kysyy. ”Mitä minä olen unohtanut?”

”Sinä olet unohtanut minut.”

Loukkaantunut keiju vetää tyynyn alta paperinuken, jonka Magdalena on tehnyt jo kauan sitten, ehkä edellisenä vuonna, mutta jonka hän on sittemmin tyystin unohtanut. Paperinukella on kaunis jousiampujan asu ja toinen, joka päällä se voi mennä juhannusyön tanssiaisiin Kristallilinnaan Keijuvuorten kupeessa.

”Voi ei”, sanoo Magdalena. ”Olen tosi pahoillani.”

Prinsessa Sofia pistää kädet puuhkaan ja murjottaa niin kuin keiju vain voi.

”Kuule, jos minä laitan sen saman tien esille Kryptozoologisiin tutkimuksiin?” Magdalena sanoo. ”Lapset varmaan pitäisivät siitä. Sinä olet niin kauniskin.”

Sofia tuhahtaa. ”No olen minä oikeasti paljon kauniimpi kuin tuossa… tuossa töherryksessä”, hän sanoo ja tökkää pikkuruisella sormellaan paperinukkea.

”Niin oletkin. Kaikki tietävät sen. Mutta minä yritin kyllä tehdä parhaani, kun piirsin sinut.”

”Hmph.” Prinsessa Sofia irvistää niin, että hänen terävät keijunhampaansa vilkkuvat. ”Niiden on parasta sitten tykätä siitä.”

”Kyllä he varmasti tykkäävätkin.”

”Paras olisi. Muuten minä menen niiden koteihin ja sirotan syyhypulveria niiden lakanoihin.”

”Se olisi aika pahasti tehty… Hei hetkinen! Ethän sinä vaan ripotellut syyhypulveria minun lakanoihini?”

”Äh, en tietenkään.” Keiju niksauttaa niskojaan. ”Muista laittaa minut sinne Kryptozoologisiin tutkimuksiin.”

”Juu juu, menen nyt saman tien.”

Keijuprinsessa Sofia nousee siivilleen ja katoaa avoimesta ikkunasta yötaivaalle. Magdalena rapsuttaa hajamielisesti kylkeään. Ja jalkojaan. Ja mahaansa. Ja korvaansa. Ja uudelleen kylkeään. Raaps raaps. Raaps…

”Voi simpuran keijut!”

Prinsessa Sofia asuineen löytyy tulostettavana versiona Paperinukeista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *