Möröistä 2


Jotkut teistä ovat jo ehkä ihmetelleet, miksi en ole kertonut teille vielä möröistä. Syy on puhtaasti kaupallinen. Minun jääkaapissani on tällä hetkellä kimpale homejuustoa[1], puolikas maitopurkki ja kaksi putipoikaa[2] ja jopa maineikkaiden höpötieteilijöiden (ja peikkojen) pitää syödä. Sattumoisin kirjakauppoihin on ilmestymässä näinä päivinä aivan mainio möröistä kertova kirja: Mörkö Möö ja Mikko Pöö (Karisto), jonka ostamalla te autatte minua pitämään peikot pähkinöissä. Hurraa!

 

Kröhöm. Mutta palatakseni viikon aiheeseen: Mörköihin (Parvoorcus subomnis). Missä tahansa on pimeä nurkka, hämyinen huone, varjoisa portaan alunen, sieltä löytyy hyvin todennäköisesti jonkinlainen mörkö. Ne ovat salavihkaisia olentoja, jotka viihtyvät erityisesti lasten läheisyydessä ja elävät näiden kanssa eräänlaisessa kauhun symbioosissa. Niillä on pitkät, letkumaiset kädet ja jalat, kolmesta viiteen silmää ja suu täynnä naskalimaisia hampaita[3]. Möröt rakentavat pesiä ihmisten unohtamista vällyistä ja vanhoista pahvilaatikoista ja pitävät lemmikkinä villakoiria ja hyppyhämähäkkejä (Tiedättehän, niitä karmeita, jotka hyppivät). Ne nauttivat Tex Willer -sarjakuvien lukemisesta ja likaisten varpaiden imemisestä. Tavallisesti omiensa, mutta joskus öisin ne saattavat uskaltautua imuttelemaan myös lasten varpaita[4]. Varsinkin ne yksilöt, joiden luontaista elinympäristöä ovat lasten sänkyjen alustat ja vaatekaapit.

Lähtökohtaisesti möröt ovat harmittomia olentoja. Toki niitä voi yrittää torjua siivoamalla, mutta itse suhtaudun mörköihin samoin kuin kodinhaltioihin ja haamuihin. Kunnon talossa sellaisia kertakaikkiaan täytyy olla.

On kuitenkin olemassa yksi mörköjen alalaji, jota välttäisin kuin ruttoa. Parvoorcus subomnis parentis pesii huolestuneiden aikuisten läheisyydessä, erityisesti heidän sänkyjensä alla. Sieltä se kuiskii heidän korvaansa kaikki maailman huolet ja saa heidät heräämään keskellä yötä kylmän hien peittäminä. Kehotankin kaikkia äitejä ja isiä huolehtimaan sängyn alusensa puhtaudesta ja sijoittamaan kaappiinsa jonkin mörön keskittymistä häiritsevän esineen. Rubikin kuutio, Hesarin sanaristikko, lumisadepallot (hämmentyneeseen tuijotteluun) ja läjä hikisiä sukkia (imuttelua varten) ovat kaikki toimivia ratkaisuja. Mikäli kaapissa on luurankoja, ne kannattaa ottaa sieltä suosiolla päivänvaloon. Muuten möröt alkavat imeskellä niitä ja uskokaa pois, se ääni pystyy valvottamaan ihmistä yön toisensa perään.

Viimeisenä keinona möröstä kärsivä aikuinen voi asettaa yöpöydälleen jonkin tähtitiedettä tai kvanttifysiikkaa käsittelevän teoksen tai vaihtoehtoisesti minkä tahansa venäläisen klassikon[5]. Nämä vääntävät huolestuneen aikuisen aivot sellaiseen solmuun, ettei möröllä ole niihin pääsyä.

 

[1] Se oli Edamia, kun ostin sen.
[2] Heistä kerron lisää hieman myöhemmin.
[3] Möröillä, ei lapsilla.
[4] Moderni lääketiede tulkitsee usein liiallisesta imuttelusta johtuvan vihlonnan kasvukivuiksi. Kumpaankin auttaa särkylääke, paksut villasukat ja jalkahieronta. Käskekää kuitenkin äitiänne tarkistamaan myös sängynalunen.
[5] Tolstoi, Dostojevski, kaikki kelpaa (ei kuitenkaan Bulgakov). Myös kaikki Charles Dickensin kirjoittama on todistettu unettavaksi toimivaksi.


2 thoughts on “Möröistä

  • Deme

    Parvoorcus subomnis parentiksen tunnistan, valitettavasti. Sitäpaitsi Turgenev isineen ja poikineen ei toiminut minulla ollenkaan, valvoin sen kanssa aina aamunkoittoon asti lukien ja hihitellen. Tai toimi se siltä osin että möröt hävisivät, eivätkö ne ehkä pidä hihittelystä?

    Onnittelut Möön ja Pöön kauppihin ilmestymisen johdosta.

    • Magdalena Hai Post author

      Voihan se olla, että keskellä yötä itsekseen hihittelevät ihmiset pelottavat niitä. Minun täytyy selvästikin tehdä lisätutkimuksia!

      Kiitos onnitteluista!

Comments are closed.