Menninkäisistä 3


Jos minulta kysytään (ja minultahan kysytään), olen sitä mieltä, että tarina kannattaa aloittaa menninkäisistä. Menninkäiset (Obscurus stupendum) ovat harvoin nähty, lukumäärältään laskematon joukkio taikaolioita, jotka asuttavat ainakin väliaikaisesti myös meidän maailmaamme. Maailmojen väliä menninkäiset kulkevat ns. säikeiden avulla. Säikeet taas ovat eräänlaisia säihkyviä, monivärisiä köysiä, jotka kasvavat itsekseen pitkin ja poikin menninkäisten ja ihmisten maailmaa. Viimeksi mainitussa ne tosin ovat maastoutuneet siinä määrin ympäristöönsä, oli se sitten pölyinen sohvantaus tai vaatehuoneen nurkka, etteivät useimmat ihmiset kykene niitä lainkaan näkemään. Lähtökohtaisesti ainoa tapa löytää säie täältä meidän maailmastamme on tietää sen olemassaolo ilman että sitä näkee, mikä on melkoisen vaikeaa jopa asiantuntevalle menninkäisasiantuntijalle. Kukaan ei oikeastaan tiedä, ovatko säikeet aina olleet olemassa, toisin sanoen ovatko ne itseasiassa alkuperäinen osa molempia maailmoja, vai ovatko menninkäiset ne jollakin tavalla itse saaneet aikaan. Itse olen taipuvainen uskomaan ensimmäiseen vaihtoehtoon, sillä menninkäisten luontoon ei kuulu asioiden valmistaminen, vain niiden kadottaminen.

Keskivertomenninkäinen on noin sataviisitoista senttimetriä pitkä, siis suunnilleen kouluaan juuri aloittavan, etuhampaattoman ja kikattamaan taipuvaisen lapsen pituinen. Ruumiinrakenteeltaan ne ovat yleensä vantteria, eivätkä ne pidä ylenmääräisestä liikunnasta (ks. myöhemmin: aasit). Mutta menninkäiset, kuten pikkulapset, ovat kuitenkin yksilöitä, ja jokaisella on oma erityinen tapansa täyttää olemassaolon kudosta. Sen takia lieneekin mahdotonta antaa kuvaa normaalista tai keskiverrosta menninkäisestä. Jokainen heistä on ainutlaatuinen. Joitain tunnusomaisia piirteitä tästä nimenomaisesta taikaolioiden lajista lienee silti syytä mainita, vain jotta et kuvittelisi mahdollisesti myöhemmin tapaamiasi tonttuja tai keijuja menninkäisiksi[1]. Ne saattaisivat loukkaantua siitä.

Silmiinpistävin piirre menninkäisissä on ehdottomasti ja kautta rantain nenä. Se nimittäin roikkuu keskellä niiden kasvoja kuin puolimätä päärynä tai säkki homeisia mustikoita, riippuen menninkäisestä. Kun tapaat menninkäisen, huomio kannattaakin, kohteliaisuussyistä ja liiallista suu auki töllötystä välttääksesi, siirtää pikimiten tämän kummallisen ulokkeen yläpuolella sirrittäviin silmiin, joista loistaa suuri hyväntahtoisuus ja leppoinen mieli. Se on, ellei kyseessä ole jokin onneton Synkän Tylsyyden valtaama yksilö.

Toisekseen, en ole vielä tähän päivään mennessä tavannut menninkäistä, jolla ei olisi rehottavaa partaa. Jopa menninkäisakoilla on niin paljon pitkiä kikkaraisia partahaivenia, että ne voivat solmia niitä leteille ja kiinnittää niihin koristeeksi sormuksia ja lasihelmiä, mikä on omalla tavallaan varsin viehättävä näky. Uskoisin, vaikka en ole onnettomuudekseni heitä tähän päivään mennessä tavannut, että menninkäislapsillakin on jonkinmoinen partakasvusto, tai ainakin pienet sievät viikset.

Mikäli olet edelleen epävarma, oletko tavannut menninkäisen vai jonkin muun taikaolion, kannattaa huomio kiinnittää seuraavaksi olion asuun. Menninkäiset nimittäin ovat varsinaisia tavarahamstereita. Ne keräävät mukaansa kaiken tielleen tulevan irtaimen. Jos sinun mielestäsi on liioittelua pitää päässään kahta hattua yhtä aikaa, tai että käden jokaisessa sormessa on kolme sormusta, voit olla varma, että menninkäisen mielestä se on hienouden huippu. Menninkäiset eivät myöskään välitä ihmisten maailman tyylisäännöistä tai etiketistä, vaan saattavat pukea ylleen yhtä aikaa uimapuvun ja karvahatun, kumisaappaat ja fiinin kesämekon. Miespuolinen menninkäinen voi vallan hyvin pitää päällään possunpunaista paitaa, jossa lukee Prinsessa, mikäli se on siitä tyylikäs.

Kulkuvälineenä menninkäisillä on useimmiten eräänlainen kärry. On vaikea sanoa, millainen tuo kärry oikeastaan on, sillä menninkäiset kokoavat sen päälle kaiken se tavaran, jonka löytävät maailmalta kuljeksimasta[2], kunnes se on pelkkä valtava, vaappuva, höyryävä kasa romua. Menninkäiset itse eivät luonnollisestikaan saa, tai halua saada, kuormaa liikkeelle, siksi heillä on apunaan aaseja (Equus asinus). Nämä ovat pikkuisia, harmaita, tavattoman jääräpäisiä eläimiä, jotka vetävät suuria kuormiaan vaivattomasti ylös ja alas taikamaailman kumpuilevaa peltomaisemaa. Menninkäisille ne uskottelevat, että kuorma on niille aivan liian painava, ja vaativat palkaksi paljon rapsutusta ja porkkanoita. Menninkäiset tietävät kuitenkin vallan hyvin, että heidän aasinsa jaksaisivat vetää vielä puolta suurempaa kuormaa, mutta antavat niille yhtä kaikki paljon herkkuja ja rapsuttelua, sillä ne pitävät aaseista kovasti. Ja kun joku pitää jostakin toisesta kovasti, sitä toista haluaa luonnollisesti pitää hyvänä, kuka milläkin tavalla. Toiset rapsuttelevat, toiset näyttävät kieltä ja huutavat läl-läl-lää[3].

Toisin sanoen, menninkäiset ovat lyhyehköjä, vantteria, säikeitä pitkin poukkoilevia taikaolioita, joilla on valtava, rupsahtanut nenä ja runsaasti naamakarvoja. Niillä on ystävällinen pilke silmissään ja taipumus varasteluun ja luvattomaan tavaroiden lainaamiseen. Niillä on kummallisia asukokonaisuuksia ja kaverinaan aasi. Kun muistat tämän kaiken, voit olla melko varma, että tunnistat menninkäisen sellaisen tavatessasi, etkä sekoita sitä johonkin asemastaan turhantarkkaan taikaolioon, kuten keijuun (näistä kerron myöhemmin lisää).

—-
[1] ks. myös Magdalena Hai: Is It a Nose or a Mushroom? Five Ways to Recognize a Gnome (1983)
[2] Menninkäisten tapauksessa tavaroiden ”kuljeksiminen” tarkoittaa yhtä kuin ”lainaaminen”, ”luvaton käyttöönotto” ja ”pölliminen”, mutta ei siitä sen enempää.
[3] Siinä vasta onkin mysteeri, jota tiede ei ole kyennyt vielä ratkaisemaan. Toivon Cernin suuressa hadronitörmäyttimessä (LHC) pian aloitettavien, ns. poikapöpö-kokeiden (engl. Affective Boy Germ -experiment) tuovan valaistusta asiaan.


3 thoughts on “Menninkäisistä

  • Esa Hiitola

    Menninkäisten maailmaa omaamme yhdistävät säikeet kiinnostavat kovasti. Olisiko tätä tietä mahdollisesti löydettävissä kaikenteoria, joka selittäisi yleisen suhteellisuusteorian aukot, kun siirrytään kvanttien maailmaan (säikeethän voivat olla moninaiset ja johtaa moniin ulottuvuuksiin).

    Jään toiveikkaana odottamaan teorian laajentumista

    • Magdalena Hai Post author

      Mielenkiintoinen näkökulma, Esa. Olen itseasiassa paraikaa laatimassa artikkelia säikeistä Höpötiede NYT! -lehteen, jossa pohdin mm. säikeiden toimintaperiaatetta sekä alkuperää. Olen pyöritellyt mielessäni eräänlaista Maailmanpuu-teoriaa, joka selittäisi säikeiden ulottumisen maailmasta toiseen. Tästä kerron jatkossa lisää.

  • Marko Halonen

    Menninkäiset tuskin ainakaan tietävät vastauksia noihin kysymyksiin, kun eivät noin yleensä vaikuta kovinkaan tieteellisesti lahjakkailta. Tontuilla voisi olla aavistusta, tai sitten lohikäärmeillä. Jotkut poikkitieteelliset kryptozoologit voisivat myöskin päästä aika syvälle noissa kysymyksissä.

Comments are closed.