Magdalenan joulu tonttukylä Omenassa, ensimmäinen osa


Eräänä jouluna sain kutsun saapua viettämään aattoiltaa ystävieni kanssa tonttukylä Omenaan. Se oli ujutettu karpalonpunaisessa kirjekuoressa piparipurkkini kannen väliin ja näytti tältä:

Emäntätonttu Pimin kielen mukanaan vievät jouluherkut lillivät ajatuksissani, kun etsin sopivaa säiettä valkoisen taloni nurkista. Oikean säikeen löytäminen on maagisen matkustamisen A ja O. Mikäli tarttuu epähuomiossa väärään säikeeseen, saattaa löytää itsensä kerrassaan väärältä puolelta taikamaailmaa, Hyytävän Meren ääreltä tai kaukaa Keijuvuorilta, joilla vuorenpeikot rellestävät. Viimein kattilakaappini perukoilta löysin säikeen, joka hehkui kuin syksyiset omenat ja tuoksui vienosti kanervalta ja glögiltä. Tämän täytyi olla se. Tartuin säikeestä kiinni ja SVUISH! tunsin tutun nykäisyn isovarpaassani. Tavalliseen tapaani kuvittelin, että mahani vaihtoi paikkaa takapuoleni kanssa ja olin melko varma, että kulmakarvani irtosivat ja vilkuttivat iloisesti ohi mennessään, mutta tupsahdettuani tonttukylä Omenan keskustorille havaitsin kaikkien ruumiinosieni olevan edelleen siellä missä niiden pitikin olla[1].

Tonttukylä Omena näytti siltä, miltä talviset tonttukylät näyttävät. Joka puolella kohosi vinksottavia pikku taloja ja niiden päällä paksu kerros narskuvaa pakkaslunta. Lumikinos peitti armollisesti alleen kaikki ne kummalliset härpäkkeet, joita tontut haluavat välttämättä tönöihinsä lisäillä ja sai kylän näyttämään vähän sellaiselta paikalta, joita me ihmiset olemme tottuneet näkemään satukirjojen sivuilla ja joiden alla lukee ”tonttukylä se ja se”[2]. Mielikuvaa häiritsi ainoastaan valtava, mustankarvainen hämähäkki, joka vilkutti majatalon ullakon räppänästä kaikilla seitsemällä jalallaan. ”Hei vain, Jalkapuoli-Wilbert!” huusin sille, ”Hyvää joulua!” Jalkapuoli-Wilbert naksutteli koukkuleukojaan ja kähisi: ”Khää-krähää!” Toivoin sen tarkoittavan ’hyvää joulua’ hämähäkiksi.

Majatalon edessä roihusi kaksi valtavaa tuikkua, jotka pitivät itsepintaista kilisevää ääntä. Kilinä loppui yllättäen kovaan paukahdukseen ja rätisevään valosuihkuun, ja nenääni leijaili pistävä ruudin katku. Hetken päästä kilinä alkoi uudelleen. Räystääseen oli ripustettu vieri viereen tuulessa hiljaa soivia kulkusia ja oveen niin suuri kranssi, että minulla oli vaikeuksia löytää kahvaa sen alta. Emäntätonttu Pim oli selvästikin joulutonttujen sukua.

Varsinainen rieha alkoi kuitenkin paksun, tammisen oven tuolta puolen. Kuvitelkaa kermakakun räjähdystä yhdistettynä lahjakääretehtaan kultapölyn ylituotantolaariin, jossa uiskentelee kristallisia käpyjä ja niitä syöviä lasihaukia. Kuvitelkaa riisipuuroa marenkikuoressa, hunajalla peitettynä ja valkoista suklaata päällä. Kuvitelkaa kaikki tropiikin lämpö yhdessä kookospähkinässä. Kuvitelkaa viisikymmentä hyvin iloista, hyvin punanenäistä, hyvin pönäkkää tonttua hoilaamassa joululaulujen koululaisversioita. Laskekaa tämä potenssiin kolme ja vasta silloin tiedätte, miltä näyttää tonttujen jouluyö tonttukylä Omenassa.

Astuin sisään ja minut imaistiin mukaan riemunpitoon kuin nenäliina pesukoneeseen. Voi miten minä silloin söin! Pim kantoi eteeni röhnöpiirakkaa kinuskikastikkeella, Mamma Tuiskauksen kuuluisaa lohimarenkia ja kinkkua sinappihunnulla sekä nenän sisäpuolta kutittelevaa simaa. Vieressäni istuva tonttuherra ahmi niin paljon, ettei hän puhunut koko aterian aikana mitään, kääntyi vain hetkittäin puoleeni ja iski silmää ja hymyili niin, että hänen poskensa näyttivät räjähtävän. Vasta kun Pim kantoi saliin tarjottimellisen kuumaa glögiä höyryävissä mukeissa tonttuherra päästi tyytyväisen ähkäisyn ja nojasi maha pullottaen seinään. Muutama tonttu viritteli munniharppuja hampaanväleissään. Joku haki kielensä narikan puolelta. Minusta tuntui siltä, että en ikinä enää jaksaisi syödä yhtä ainutta palasta mitään ruokaan viittaavaakaan. Otin silti yhden piparin.

Kaksi tonttupoikaa alkoi hoilata takan äärellä jotain, joka etäisesti muistutti laulua, jonka itse tunnen nimellä Joulupukki, Joulupukki. He tosin lauloivat sitä sellaisilla sanoilla, joita en kehtaa tähän kirjoittaa. Silloin mieleeni pälkähti eräs kysymys. ”Kuulkaa,” käännyin vieressäni istuvan tonttuherran puoleen, ”tuleeko itse Joulupukki tänne tänään?” Tonttuherra katsoi minua hämmästyneenä: ”Mutta ettekö te tiedä, hyvä neiti?” sanoi tuo tonttuherra silloin, ”eihän Joulupukkia ole olemassa!” 

Ei Joulupukkia? Kauhua! Järkytystä! Voiko tällaisella tarinalla olla onnellinen loppu? Jatkoa seuraa ensi viikolla…

(Haluatko lukea Magdalenan joulu tonttukylä Omenassa toisen osan? Klikkaa tästä.)

[1] Lisää säikeillä matkustamisen ominaispiirteistä raportissani ”Säikeistä”.

[2] Tosiasiassa tonttukylä Sejase näyttää tietenkin aivan erilaiselta kuin mikään satukirjan sivuilla kuvattu tonttukylä. Siellä kasvaa purppuranpunainen lihansyöjäkasvi keskellä keskustoria, ikään kuin suihkulähteen sijaan. Muun muassa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>