Lokacon 2013, pääasiassa kuvina


Kävin Jyväskylässä, otin kuvia.

Matkalukemista. Taustatutkimusta Susikuningatarta varten, höyrypunkhupaa, e-kirjastoni kokonaisuudessaan ja Twitter. Eiköhän näillä yhden viikonlopun pärjää?

Lumisten maisemien keskellä sivistyksen keidas.

…jossa Sielut kulkevat sateessa. Anne Leinonen haastattelee Pasi Ilmari Jääskeläistä. Tai tässä vaiheessa näyttävät lähinnä kiusaantuneilta, kun toiset – eräät – tunkevat melkein naamalle kuvaamaan.

Osuuskumman asiantuntevat ekoscifistit Saara Henriksson ja Tarja Sipiläinen.

Uuskumma tuttavuus viime kesän Finnconista, jyväskyläläistynyt kirjailija Rjurik Davidson.

Conin iltaohjelmaa: Esittelyssä One Piece -manga

Arpajaisapajat.

Tapahtui myös seuraavaa, ilman valokuvallista dokumentaatiota:

1) Osallistuin steampunk-paneeliin yhdessä J. S. Meresmaan ja Jani Kankaan kanssa. (Olin saanut käsiini tekijänkappaleet Osuuskumman uudesta Steampunk! – Höyryä ja helvetinkoneita -antologiasta ja ehdin lukea siitä edellisenä iltana Shimo Suntilan, Hanna Morren ja Anne Leinosen novellit. Ihastuttavia.)

2) Tapasin hauskoja ihmisiä, kävin mielenkiintoisia keskusteluja. Pääsin käyttämään sanaa *Zoink* härskin käsimerkin yhteydessä. Oikea ääni näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut *vert* ja kyseisen automatonin mallikin oli 5000 eikä 3000, mutta ei siitä sen enempää.

3) Säikytin Rjurikin perinpohjaisesti ajotaidoillani, jotka ovat VAILLA VERTAA. *köh* Tsekatkaapa miehen Goodreads-sivu, hänen tuleva kirjansa Unwrapped Sky kuulosti kiehtovalta. Minotaureja ja filosofipalkkamurhaajia, muun muassa.

4) Ihastelin T. Sipiläisen avaruusajan ledivalaistua(!) huulikiiltoa.

5) Liityin Modesty Blaise -fanclubiin. Koska.