Lohikäärmeen ruoansulatus (esitettynä mummoilla) 8


Kuten olen aiemmin maininnut, meidän maailmaamme harvakseltaan eksyvien lohikäärmeiden lempiruokaa ovat mummot. Tämä johtunee siitä, että mummot ovat hidasliikkeisiä ja heitä löytyy kätevästi yhteen paikkaan koottuna vanhainkotien pihoilta sekä vihannestoreilta lauantaiaamuisin. Samoista paikoista löytyy toki myös pappoja, mutta mummot ovat pääsääntöisesti lempeämpiä vatsalle, ja heissä on vähemmän kolesterolia ja kovia rasvoja.

Alla olevassa (ks. alla) kaaviokuvassa on yksinkertaistettu esitys siitä, mitä mummoille tapahtuu sen jälkeen, kun he ovat lohikäärmeen suuhun joutuneet. Lohikäärmeet tunnetusti nielaisevat ruokansa yhtenä kappaleena, mikä onkin paljon miellyttävämpää kuin tulla raadelluksi riekaleiksi heti ikenien kohdalla. Aluksi mummot nielaistaan ruokatorveen, jota pitkin kukin mummo taaplaa tyylillään. Toiset suosivat ns. ”suorin vartaloin” -menetelmää, kun taas toiset kierivät alas keränä. Edistyneemmät mummot saattavat tehdä matkalla jopa voltin tai pari, mutta vain harvat uskaltautuvat tarttumaan lohikäärmeen kitakielekkeeseen ja heilauttamaan itsensä sen avulla nenäonteloon ja ontelon kautta nenästä ulos. Kerran olen nähnyt näinkin tapahtuvan.

Ruokatorvesta mummojen matka jatkuu joko mureutuskammioon tai suoraan vatsalaukkuun. Mureutuskammion toiminta on kryptozoologinen mysteeri. Tiedetään, että lohikäärmeen elimistö kykenee jossain määrin jaottelemaan ns. räyhäeukot pehmeämmistä mummoista ja erottelee ensin mainitut mureutuskammioon, jossa he  muhivat helpommin sulaviksi. Mutta millä tavalla tämä muutos saadaan aikaan, on jäänyt vielä epäselväksi tutkijoille. Sillä saattaa olla jotain tekemistä lastenlasten kanssa.

Vatsalaukussa mummoilla vierähtää jokunen tovi. Siellä heillä on paljon aikaa kiehua sapessa ja puhua siitä, kuinka ennen kaikki oli paremmin. Suurten lohikäärmeiden vatsasta on löytynyt jopa kokonaisia ompelukerhoja, jotka kieltäytyvät jättämästä vatsalaukkua ennen kuin mummonmarkka tulee takaisin.

Vatsalaukusta mummojen matka jatkuu kutistushetuloiden kautta paksusuoleen, jossa mummoista imetään viimeisetkin mehut. Jokaisen mummon matka suolessa on yksilöllinen, mutta pikkuhiljaa heistä jokainen kutistuu ja tulee yhä ryppyisemmäksi. Loppuvaiheen mummot ovatkin lähes puolet pienempiä kuin olivat lohikäärmeen sisään mennessään, kurttuisia kuin vauva-apinat ja yleensä myös kadottaneet jossain määrin ajan ja paikan tajunsa. Tiedämme tämän sen takia, että toisinaan myös lohikäärmeet saavat mahataudin. Niille saattaa tulla, tuota noin, ripuli. Ja.. noh… silloin mummot tulevat ulos lujaa ja… Sanotaan vaikka niin, että kaikki maailman dementikot eivät oikeasti kärsi dementiasta. He ovat vain todella, todella sekaisin. Mutta lääkärit eivät oikein voi diagnosoida kenenkään muistivaivojen syyksi lohikäärmeripulia, eiväthän?

Mutta mikäli lohikäärme ei kärsi vatsavaivoista ja kaikki toimii kuten kuuluukin, loppuvaiheen mummot kutistuvat ja rypistyvät aina vain pienemmiksi, kunnes heistä on jäänyt jäljelle ainoastaan mummouden kaikista salaisin ydin. Se, mikä tekee mummoista niin rakastettuja. Lohikäärmeen ruoansulatusprosessin kautta mummoista on tullut pieniä, ryppyisiä ja makeita pikkukäppyröitä. Sanalla sanoen: rusinoita.

Köyhemmissä maissa jotkut ihmiset saavat elantonsa keräämällä näitä mummorusinoita ja myymällä niitä tänne meille länsimaihin hyvällä rahalla. Sen takia seuraavan kerran, kun syötte rusinoita, lausukaa hiljainen kiitos.  Siellä viinirypäleiden seassa saattaa olla joku equadorilainen mummo.

Tämäkin kuva löytyy Värityskuvista tulostettavana versiona.

 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

8 ajatuksia aiheesta “Lohikäärmeen ruoansulatus (esitettynä mummoilla)

  • isopeikko

    Tua selittää myös miksi lohikäärmeet joskus syöksevät tulta. Sehän johtuu siellä mureutuakammiossa tulistuneista mummoista 🙂

  • Enna Airik

    Moi,

    Luin lohikäärmejutun lapsille ja heillä oli erinomaisen hauskaa! Yksi pojista haluaisi tietää, mihin se mummo on mennyt joka karkasi lohikäärmeen sieraimesta? Hän haluaisi kysyä mummolta, eikö muita mummoja lainkaan huolestuttanut, että he joutuivat syödyksi ja muuttuvat rusinoiksi? Ja hän oli sitä mieltä, että muut mummot selviytyvät kyllä, koska se yksi oli jäänyt tien tukkeeksi. Ehkä osaat kertoa asiasta jotain, kun palaat lomalta.

    Muutoinkin hauska tutustua sinuun lähemmin näiden sivujen kautta, ehkäpä näemme seuraavissa Kariston pippaloissa. 🙂

    • Magdalena Hai Artikkelin kirjoittaja

      Hei ja ja hauska tutustua! Sinulla on muuten aivan upeat kotisivut (piti käydä heti tirkistämässä)! 🙂

      Viimeksi, kun näin sen yhden mummon, joka karkasi sieraimesta, hän oli viipottamassa helmat heiluen Kannelmäen Prismaan, jossa oli Frederik jakamassa nimmareita. Reetu on mummojen mielestä niin komea poika, ja hyvä laulaja. Tiedä sitä sitten, mitä noille muille mummoille tapahtui, mutta ainakin nuo pari, joilla on kepit mukana, saattavat hyvinkin aiheuttaa vaikeuksia poloiselle lohikäärmeelle. Ja jos totta puhutaan, on niitä pahempia kohtaloitakin kuin rusinaksi muuttuminen. Voisi muuttua vaikka pökäleeksi.

      Tule nykäisemään hihasta pippaloissa! 😉

  • Enna Airik

    Selitykset upposivat poikiin ihan jees. He allekirjoittavat täysin viimeisen huomiosi.

    Osaatkos kokeneempana ilmiantaa jotain mielekästä liittyen Tampereen seudun lastenkirjailijoihin (esim. salaisia tapaamisia, joissa harrastetaan epäilyttäviä asioita tai muuta vastaavaa)? Olisi aika kiva joskus keskustella kirjallisista jutuista sellaisten kanssa, jotka ovat muiden mielestä yhtä omituisia kuin muut minun mielestäni.

    Toisin sanoen: kuulutko johonkin antisosiaaliseen järjestöön?

    Ps. Voit laittaa sähköpostillakin, jos on liian salaista!

    • Magdalena Hai Artikkelin kirjoittaja

      Hyvä juttu, että upposi. Fiuh. 🙂

      Kuulun moneenkin antisosiaaliseen järjestöön, mutta en saa puhua niistä, koska ne ovat supersalaisia. Todennäköisesti pelkästään niiden mainitseminen aiheuttaa sen, että minua paheksutaan tästä lähtien suuresti seurojen salaisissa tapaamisissa ja foliohattuni silputaan saksilla pieniksi paloiksi ja syötetään gerbiileille. Lisäksi yllättävän monet näistä tapaamisista järjestetään pääni sisällä, mikä vaikeuttaa hieman seurojen laajentumista sivupersoonieni ulkopuolelle. :/

      Itsehän en asu Tampereella, mutta ymmärtääkseni Pirkkalaiskirjailijoilla on jonkinlainen aktiivinen kirjoittajatreffisysteemi, eli tapaavat porukalla, kahvittelevat ja juttelevat kirjoittamisesta. Anneli Kanto on tällaisesta joskus muistaakseni jotain puhunut. J.S. Meresmaa on myös tamperelainen. Molemmat ovat Kariston kirjailijoita ja oikein mukavia ihmisiä, eli kannattaa kysellä heiltä asiasta enemmän esim. siellä hippaloissa! Lanu-kirjailijat ovat yleisesti ottaen avoimia ja sosiaalisia tyyppejä ja piireihin pääsee kyllä nopeasti mukaan. 🙂

Kommentointi on suljettu.