Kryptozoologiset tutkimukset jatkuvat! 2


Olemme selkä, kuten englantilaiset tapaavat sanoa. Kuten ehkä huomaattekin, Kryptozoologiset tutkimukset ovat olleet muutosten kourissa. Osana eksistentiaalisesta kriisistä selviämisen prosessia olemme remontoineet peikkojen kanssa paikkoja aivot mutkalla ja uskallan sanoa, että olemme tehneet aika hienoa jälkeä!  Sallinette minun johdattaa teidät pienelle esittelykierrokselle uudistetuissa tiloissamme?

Siitä, kun avasin Kryptozoologiset tutkimukset viime kesänä (onko siitä vasta niin vähän aikaa?), homma on niin sanotusti levähtänyt käsiin. On tullut kuvagalleriaa jos jonkinmoista, paperinukkeja, värityskuvia. Löydätte nämä kaikki nykyisin kätevästi tuolta yläpalkista, samoin kuin pienen elämäkerran allekirjoittaneesta otsikolla Kuka minä olen?[1]

Arkistot, kootun tiedon sekä suosituimmat raportit olemme sijoittaneet tuonne vasempaan reunaan. Voitte vapaasti käydä niitä läpi löytääksenne aiemmat helmet, kuten Peikkojen sukupuun tai Pikkunoita Nillisilmän seikkailut. Teille, joiden maku on hieman vähemmän hienostunut tahi huumorintaju vinksahtanut, suosittelen erityisesti romanttista tarinaa Pieru Saharassa. Nauroin itseni tärviölle sitä kirjoittaessani. Sitä paitsi, siinä on hienot kuvat. Mikäli ette löydä haluamaanne tarinaa arkistoista, kannustan käyttämään oikealla sijaitsevan sivupalkin yläreunaan asetettua Google-täsmähakua.

Oikealla sijaitsevat entisellä paikallaan Facebookin, Twitterin, RSS syötteen ja Blogilistan nappulat, joita napsauttamalla voitte kätevästi seurata Kryptozoologisten tutkimusten tapahtumia turvallisen välimatkan päästä. Pyrin jakamaan erityisesti Facebookissa mutta myös Twitterissä tietoa, hauskoja linkkejä ja muuta sälää, jolla en halua Kryptozoologisia tutkimuksia kuormittaa.

Oikeaan sivupalkkiin olemme keränneet Magdalena Hai tarkkailee -otsikon alle linkkejä erilaisiin blogeihin ja sivustoihin, joita itse seurailen syystä tai toisesta. Mukana on mm. kirjoittajien blogeja, web-sarjakuvia sekä erilaisten käsityöläisten ja taiteilijoiden sivuja. Mikäli tutustutte linkkeihin lastenne kanssa, tahdon muistuttaa, että esimerkiksi useimmat web-sarjakuvat on suunnattu aikuisille, ei lapsille. Toisissa on jopa pienille lapsille haitallista materiaalia. Oletan vanhempien aktivoivan primitiiviset suojeluvaistonsa netin suurissa, synkissä satumetsissä.

Mikäli käännätte katseenne jälleen ylöspäin, voitte ihailla ymmyrkäisin silmin meidän uutta, upeaa banneriamme! Sen on tehnyt design reactor EMU:n bannerikeiju ihan varta vasten meille. Se on niin kaunis. Ihan itkettää. [2]

Tähän sopiikin lopettaa kierroksemme ja aloittaa kokonainen uusi vuosi Kryptozoologisia tutkimuksia. Jätän teidät tällä erää ihailemaan paikkoja ja alla olevaa kuvaa minusta saapumassa Finncon-Animeconiin. Olin myöhästyä koko jutusta, mutta onneksi eräs ystäväni antoi minulle kyydin tapahtumapaikalle. Hän ei ole jostain syystä koskaan myöhässä.

Hellurei,

Magdalena

[1] Ihan niin kuin tietäisin sitä aina itsekään.

[2] Eikä näillä ole tietenkään mitään tekemistä sen kanssa, että siinä esiintyy allekirjoittaneen pärstä. Tietenkään.


2 thoughts on “Kryptozoologiset tutkimukset jatkuvat!

  • isopeikko

    Peikolta kehu, tai saman tien kolme, uudelle pesälle. Kyllä siellä nyt kelpaa tutkia. Peikko luulee, että se näki tuon näköisen hahmon siellä Turussa… se oli siellä kiven takana piilossa katselemassa, se peikko, ei kun tämä peikko.

    • Magdalena Hai Post author

      Kehut otetaan estotta vastaan. 🙂 Ja minä kun luulin olevani Finnconissa tarkkailijana! Yhtään peikkoa en muista nähneeni, mutta se onkin selvä, jos peikko oli kerran kiven takana piilossa.

Comments are closed.