VAROITUS! Tämänkertaisen raportin kuvitus saattaa sisältää järkyttävää materiaalia perheen herkimmille. Käskekää äiti vaikka kahville lukemisen ajaksi.
Miellyttävä asumus kummitteluun taipuvaisille
Raportissani Kummituksista kerroin teille kummitusten lapsuudesta. Tämänkertaisessa raportissa syvennyn kummitusten tämänpuoleiseen[1] elämään, joka muodostaa käytännössä suurimman osan useimpien kummituksien elämänkaaresta. Kummitusten tutkimukseen, sellaisena kuin se nykyihmisille näyttäytyy, käytetään usein monimutkaista teknologiaa, jonka pääasiallisena tarkoituksena on paljastaa haamujen olemassaolo skeptikoille.
Minä olen tutkimuksissani[2] lähtenyt aina siitä oletuksesta, että kaikki kyllä tietävät kummitusten olevan todellisia olentoja, vaikka sen kieltäisivätkin. Tai ainakin pitäisi tietää. Koska ne ovat todellisia. Siispä tutkimukseni pohjautuvatkin ulkokohtaisen havainnoinnin ja elintapojen tarkkailun sijaan ns. kummituslähtöiseen lähestymistapaan, jossa pääasialliset tutkimusmetodini ovat vapaamuotoinen haastattelu sekä osallistuva havainnointi. Seuraavassa puran valittuja osia tutkimuksestani. Kursiivilla korostetut kohdat ovat suoria lainauksia haastatelluilta.
Perinteinen, ns. lakanatyypin kummitus. Esiintyy kellareissa ja vaatehuoneissa.
Mitä on olla kummitus? Kummitusten elämä jakautuu karkeasti kahteen hyvin erilliseen jaksoon, lapsuuteen taikamaailmassa sekä aikuisuuteen ihmisten keskellä. Kummitusten kaksi olomuotoa poikkeavat niin rajusti toisistaan, että useimmat ihmiset kieltävät niiden aiemmat vaiheet pörröisinä pumpulipalloina tyystin. Myös useimmat haastattelemani kummitukset kieltävät tiukasti olleensa ikinä pörröisiä tahi pehmoisia.
”HUUUAAA!!! Minä olen kuuu-uummituus! Minä p-p-p-pelottelen ihmisiä niin, että ne hyppäävät nahoistaan! Rah rah rah…” – Valkea Neito, 23 vuotta
”Mitä? En ole kuunaan kuullut mitään noin pöyristyttävää! Minäkö olisin hellyttävä. Mikä valhe! Katsokaa nyt minua (haastateltu esittelee irtoraajaansa)” – Osgar Irtoraaja, 79 vuotta
Ainoastaan vintilläni asuva Kummallinen mummo (ikä määrittelemätön) myöntää asioiden todellisen laidan:
”Hihhihhih… juu maar juu, näinhä se onp. Iih-hih-hih-hih.”
Mustan vyön pääkallokummitus. Aiheuttaa vilunväreitä ja housupyykkiä.
Tämänpuoleisesta elämästään haastatellut sen sijaan olivat hyvinkin avoimia. Kysyessäni kummittelun eri tavoista sain kuulla useita karmivia ja kammottavia tarinoita, mutta myös mielenkiintoista tietoa siitä, kuinka kummitukset ovat sopeutuneet modernin teknologian käyttämiseen kummittelun apuvälineenä.
”Ne on nää puhelimet, nää kännykät, kun on hyviä ihmisten pelotteluun. Aijai, jos joku on ihan yssikseen kotonansa ja minä lykkään niitten kännykkään kymmenen haamupuhelua. ”Help!” Niin minä huudan siihen luuriin. Ja ”Minä olen munamies! Mursu! Ku-kuu-ku-tsuu!” Kyllä siinä menee rohkeammaltakin pupu pöksyyn, sano.” – John Lennon, 70 vuotta
Useimmat kummitukset vannoivat kuitenkin perinteisten menetelmien nimeen:
”Yllättävä ilmestyminen on kaiken a ja o.” – Elvis Persley, 75 vuotta [3]
Tässä välissä lienee väärinkäsitysten välttämiseksi syytä korostaa, että kummitukset eivät ole kuolleiden ihmisten haamuja, ansaan jääneitä sieluja, kiusattuja tai kiusaantuneita henkiä. Ne ovat aivan oma oliolajinsa, joka kylläkin käyttää hyväkseen ihmisten uskomuksia, toiveita ja pelkoja. Osana tätä strategiaa jotkut kummitukset omaksuvat aikuistuttuaan todella eläneiden, useimmiten jollakin tavalla kuuluisien ihmisten nimiä ja toisinaan jopa valikoituja osia kyseisten henkilöiden luonteesta ja persoonasta. Olennaista vaikuttaisi olevan, että henkilöä kohtaan on tunnettu huomattavissa määrin ihailua, sääliä tai pelkoa. Siksi tavatut kummitukset eivät juuri koskaan kutsu itseään Petriksi, Joonakseksi tai Pirkoksi, vaan vaikkapa Valkeaksi Neidoksi, Veriseksi Paroniksi tai Marie Antoinetteksi.
Kysyin haastatelluilta, mitä kummittelu heille merkitsee. Miksi kummitukset kummittelevat? Sain seuraavanlaisia vastauksia:
”Miksi aurinko nousee? Miksi kuoriaiset pyörittävät lantapalleroita? Kuinka voisin kuvailla sellaista, joka on, koska sen on oltava? Minä rakastan kummittelua. Rakastan kiljahduksia yössä, hiiviskelyä pimeissä kellareissa. Mikään ei piristä niin kuin oikein kunnon kahleiden kalina ja uudenkarhea, repaleinen lakana.” – Kustaa IV Adolf, 232 vuotta
”IIIIIIIK! Kummittelu on IIIIIIIhanaaa! M-m-m-minä rrrrakastan sitä! Muahhahhaaaaa.” – Valkea Neito 23 vuotta
“Se on mun jobi, tiäks?” – Vladimir Iljitsh Uljanov, 5½ vuotta
Lisää kummitustutkimusteni tuloksia luvassa, kunhan saan loput haastattelunauhat litteroitua. Niissä on hirvittävä määrä ulinaa ja kahleiden kalistelua. Saan siitä kammottavan päänsäryn.
Niin ja tosiaan: Hauskaa halloweenia/Kekkeröivää kekriä/Pyyteetöntä pyhäinpäivää/Kurmottavaa kurpitsajuhlaa kaikille! Mitä ikinä sitten juhlittekin lähiaikoina.
[1] Taikamaailmassa sanottaisiin arvatenkin tuonpuoleiseen.
[2] Mm. Ghosts of the Past – A Study of Ghosts in the Roman Empire, 1974; Fantasma! Fantasma! – Rapporti di paura, Parapsicologia oggi! 4/25; Someone in My Room – A Tale of Horror, 1746; sekä Kummitukset, haamut, vaeltavat henget ja aaveet – Haastattelututkimus kummitusten tämänpuoleisesta elämästä, 2010, jonka tuottamat tutkimustulokset toimivat tämän raportin luurankona.
[3] Ei, se ei ole kirjoitusvirhe.
