Hyvää itsenäisyyspäivää! – Fashööniä ja lukuvinkkejä. 6


On juhla taas! Kuudes joulukuuta vuonna 1917 Suomen kansa sai mainion etukäteisjoululahjan: oman maan ja itsenäisyyden, vihdoin ja viimein. Sää oli itsenäistymisen aikaan hieman pakkasen puolella ja lunta tuli, ihan niin kuin meillä täällä Lounais-Suomessa tänään. Tuuli oli tosin vuonna 1917 kova ja äityi sisämaassa suorastaan myrskyämään. Päivän mittaan lumi muuttui loskaksi, yyh. Toivotaan, ettei niin käy tänään!

Ajattelin juhlan kunniaksi pukeutua vuoden 1917 henkeen. Mekkoni on itseasiassa peräisin 1960-luvulta, mutta heti kun sen Turun Retrotorilla viime viikonloppuna näin, tiesin, että se tulisi näyttelemään osaa tässä yhden naisen larpissa, jota kutsun elämäksi.

Asuni ei toisin sanoen ole millään tasolla autenttinen, mutta riittävästi sinne päin tehdäkseen minut onnelliseksi. Jos haluatte tietää lisää 1910-luvun tyylistä, käykääpä lukemassa päivän ilahduttava, asiantunteva katsaus ajan muotiin Rhia The Evil Dressmakerin blogista. Kun olette siellä, kannattaa lukaista myös aiempia postauksia, siellä on mm. hieno artikkeli puutereista silloin ennen.

Kirjallisena. Minna on kerännyt Kirjabloggaajien joulukalenterin itsenäisyyspäivän luukkuun vaikuttavan ja monipuolisen listan lukuvinkkejä laadukkaan suomalaisen kirjallisuuden ystäville. Lisäksi hän kutsui useita kirjailijoita kertomaan, mikä suomalainen kirja vavahdutti heitä vuonna 2013. Mukana vinkkaamassa ovat mm. Pasi Ilmari Jääskeläinen, Finlandia-ehdokas J.-P. Koskinen, dekkaristit Vera Vala ja Antti Tuomainen, Anna-Leena Härkönen… ja minä. Olen hieman hengästynyt ja otettu seurasta, jossa olen. Käykää, oi KÄYKÄÄ katsomassa!

Kansa ilman taidetta on kansa ilman sielua. Suomalainen, elävä kirjallisuus on luonnollisista syistä lähellä sydäntäni ja sellainen asia, johon kannattaa itsenäisyyspäivänä itse kunkin kääntää katseensa. Tämä on huikeaa: Me olemme pikkuruinen kansa, jolla on valtavan rikas kirjallinen kulttuuri. Arvostakaamme sitä hetki yhdessä, hobitit.

Hyvää itsenäisyyspäivää kullekin. Pysykää itsepäisinä.


6 thoughts on “Hyvää itsenäisyyspäivää! – Fashööniä ja lukuvinkkejä.

    • Magdalena Hai Post author

      Eikö! Täysin priimakunnossa, mukava kuin mikä ja hinta alle kolmenkympin. Saatan jäädä asumaan tähän mekkoon. 🙂

  • Rhia

    60-70-lukujen vaatteissa on kivaa se että ne sopivat hirmuisen hyvin moniin vahempiinkin tyyleihin koska noihin aikoihin tehtiin paljon reprovaikutteisia pukuja (ja ovat tietty paljon parempikuntoisia kuin autenttiset). Puku on upea ja tyyli muutenkin oikein kaunis! Ei aina tarvitse ollakaan niin autenttista, pääasia että löytyy mielikuvitusta, ja sultahan sitä löytyy! Ja kiitos taas linkkauksesta 😀

    • Magdalena Hai Post author

      Eipä kestä, sun postaus sopi vaan niin hyvin omaan päivän asuun. 😀

      60-luku ei ole ollut mun ykkösmuotivuosikymmeniäni, mutta tämä mekko on kyllä helmi. Oikeaa 1900-luvun alun mekkoa en uskaltaisi edes käyttää! Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin tehnyt tähän hieman pidemmän alushameen koristekaistaleella ja aluspaidan -> pitkät hihat. Ja hiukset tietenkin ihan eri tavalla, tämä oli vähän tällainen hätäisesti vedetty laiskan naisen kampaus. 🙂 Mutta tulevia seikkailuja odotellessa…

    • Magdalena Hai Post author

      Kaikissa muissa kuvissa näytin Lauri Tähkältä.

Comments are closed.