Haja-ajatuksia uudelle vuodelle 3


Uusi vuosi on hiipinyt aivan huomaamatta nurkan taakse, kasaantunut myrskyssä irronneiden havujen pinoiksi pihan nurkkiin ja hilaa itseään parhaillaan sisälle savupiipun kautta. Hah! Ihan niin kuin en kuulisi sen kynsien rapinaa piipun tiilipinnalla! Käskin Börtin vartioida tulisijan äärellä siltä varalta, että uusi vuosi yrittäisi heti alkuun tehdä meille jonkin inhan jekun[1].

Vuonna 2012 Kryptozoologisten tutkimusten toiminta jatkuu kuten ennenkin[2]. Armas esikoiseni, tuo aivonystyröideni lapsonen, Mörkö Möö ja Mikko Pöö (Karisto 2012), laitetaan kauppojen hyllyille myyntiin, kuten kirjallisille lapsille tavataan tehdä. Lisäksi ensi vuoden puolella käynnistyy eräs suurempi projektini, josta kerron lisää tuonnempana. (Sen verran voin sanoa, että alla oleva maisema liittyy siihen olennaisesti. Hys.)

Henkilökohtaisesti pidän uusista aluista. Niissä on jotain hirveän hellyttävää. Jonkin verran sitä jo vanhan vuoden poistuessa tietää, mitä uusi tuo tullessaan, mutta jokainen vuosi tuo silti aina mukanaan yllätyksiä. Joskus ne ovat miellyttäviä ja joskus ne lyövät jalat alta ryhmysauvalla silloin, kun sitä vähiten odottaa. Mutta pohjimmiltaan jokainen uusi vuosi kasvattaa meistä uusia ihmisiä[3]. Jokainen vuoden vaihtuminen on tienristeys, mahdollisuus muuttaa suuntaa. Haaste, jonka elämä heittää ja huutaa perään: ”Hähää, ota koppi!”

Toivotankin Kryptozoologisten tutkimusten lukijoille rohkeutta kohdata uusi vuosi pystypäin, katse avoimena, kasvot tuuleen suunnattuna. Hyvää uutta vuotta!

Terveisin,
Magdalena ja peikot

Tämäkin kuva löytyy tulostettavana versiona Värityskuvista.

[1] Vanhan vuoden Börtti kerikin jo rullalle ja pisti pussiin. Aika homma siinä oli, niin paljon uusia kokemuksia ja suuria tunteita vanhan vuoden ryppyiseen pintaan oli tarttunut.
[2] Järjettömyyttä hipoen, naurettavuutta hamuten. Sillä silmällä, nenän vartta pitkin katsottuna, herne syvällä sieraimessa. Dada-moottori ylikierroksilla savuten. Kaoottisesti. Lämmöllä.
[3] Tai muita olioita.


3 thoughts on “Haja-ajatuksia uudelle vuodelle

    • Magdalena Hai Post author

      Tuttu juttu. Senat sakaisin. Piipoo piponi, piponi jäi puuhun. Havuja? Krple! T: Atk-peikot

      • Magdalena Hai Post author

        Pahoittelen atk-peikkojen käytöstä. Ne valvoivat eilen myöhään ja söivät liikaa karkkeja.

Comments are closed.