Shimo Suntila


Järisyttävän kuvallinen Finncon-matkakertomus (Oikeasti. Niitä on tsiljoona.) 3

Kuten ovelimmat ovat jo ehkä aiemmista Kryptozoologisissa tutkimuksissa julkaistuista tiedonannoista päätelleet, Jyväskylässä oli viime viikonloppuna Finncon, Suomen suurin ja kaunein tieteis- ja fantasiakirjallisuuteen ja SF/F-kulttuuriin keskittyvä kolmepäiväinen con-iloittelu. Ja kas, minäkin olin siellä! Edellisessä postauksessa jäimme aiheeseen ”avaruuskanuuna” ja kuinka se tuunataan steampunk… steampinkisti. Katsokaa, taiteilija. Kuinka keskittyneesti hän työskentelee. Eikä […]


Kevätnoita lentoon lähdössä, höyrybileet ja Meresmaan meemi 2

Näinhän siinä aina käy. Silloin, kun Kryptozoologisissa tutkimuksissa menee oikein kertomalla kertomaan ihmisille, että puodinpitäjä ei nyt ole sitten vähään aikaan paikalla, häntä heitetään meemillä (joita puodinpitäjä ei voi vastustaa, varsinkaan, jos ne liittyvät kirjoihin) ja muistutetaan kuukauden päästä järjestettävästä höyrytsembaloista (Iikmitälaitanpäälle!). Sen jälkeen homma lähtee tukevasti lapasesta, niin kuin se minun tapauksessani aina tuppaa lähtemään. Ensin tärkein. […]


Osuuskumman raapalepalvelu (Aineeton lahja)

Tällä hetkellä kaikki luova aikani menee hyvin vahvasti Gigi ja Henry -trilogian kolmannen ja päättävän osan, Susikuningattaren, kirjoittamisessa. Pahoittelen siis varsinaisen höpöilyn vähyyttä tässä mediassa. Olen hiukan aktiivisempi Facebook-sivullani, tulkaa sinne moikkaamaan. (Jösses, kuinka sinne onkin pesiytynyt tykkääjiä viime aikoina. Tässähän tuntee itsensä aivan pidetyksi.) Twitterissäkin pyörin, mutta olen siellä aika sekava, […]


Lokacon 2013, pääasiassa kuvina

Kävin Jyväskylässä, otin kuvia. Tapahtui myös seuraavaa, ilman valokuvallista dokumentaatiota: 1) Osallistuin steampunk-paneeliin yhdessä J. S. Meresmaan ja Jani Kankaan kanssa. (Olin saanut käsiini tekijänkappaleet Osuuskumman uudesta Steampunk! – Höyryä ja helvetinkoneita -antologiasta ja ehdin lukea siitä edellisenä iltana Shimo Suntilan, Hanna Morren ja Anne Leinosen novellit. Ihastuttavia.) 2) Tapasin hauskoja ihmisiä, kävin mielenkiintoisia keskusteluja. […]


Steampunk-kuva! Tommi Turunen on kuningas! 2

Sähköpostiini oli myöhään eilen illalla tullut aivan erityisen mieluisaa postia: Ryhmäkuvia Osuuskumman steampunk-sessiosta! Näillä kuvilla juhlistetaan tälläkin hetkellä painokoneiden jylinässä kasaan mätkittävää Steampunk! – Höyryä ja helvetinkoneita -antologiaa, joka jatkaa Osuuskumman aiemman Steampunk! -antologian viitoittamalla tiellä, mutta pidemmälle! Korkeammalle! Komeammin! En malta odottaa. Jos teilläkin tekee yhtä tiukkaa, antologian paperiversio on ennakkotilattavissa täältä. Helsingin kirjamessuille […]