Aamunkaste ja Mesikorva: Talven taika

Eräänä aamuna lammen pinta oli peittynyt valkoisen vaipan alle. Lumi kimmelsi kuulaana auringon hauraassa ensivalossa ja ilma tuoksui kristallille ja aavistukselle savusta. Unenpöpperöisen Aamunkasteen hengitys huurusi ja hänen sormiaan kipristeli, kun keiju nousi asumuksensa ovelle ihailemaan hiljaista näkymää.

”Talven taika, unen aika,”
keiju mutisi ja puhalsi lämmintä ilmaa kämmeniinsä,
”luonto uinuu, lampi lepää.
Kun kevät saa, se uuteen aamuun herää.”

”Kuinka kaunista täällä onkaan. Tule katsomaan, Mesikorva!” Alhaalta keijunkolosta kuului äkäistä mutinaa, kun Mesikorva käänsi kylkeään peiton alla. Aamunkaste tiesi, ettei Mesikorva pitänyt talvesta. Mutta joka vuosi, kun ensilumi laskeutui lammen pintaan ja peitti sen hunnullaan Aamunkaste toivoi, että Mesikorva näkisi asiat tällä kertaa toisin.

”Missä ovat minun talvisaappaani? Mesikorva, oletko sinä nähnyt minun talvisaappaitani? Niitä lämpimiä, talvijäniksen aluskarvasta tehtyjä?”
”Jätä minut rauhaan, möykkäötökkä. Talvella kuuluu nukkua. Kaikki sen tietävät paitsi sinä.”
Aamunkaste nykäisi vanhojen lehtien kasasta esiin parin valkoisia talvisaappaita.
”Minun ei tee mieli nukkua.”

Aamunkaste veti saappaat jalkaansa, laittoi huopahatun päähänsä, kintaat käsiinsä ja kapusi ulos keijunkolosta kirpeänä huurtuvaan pakkasaamuun. Keiju heilautti kättään ohi lentävälle punatulkkujen parvelle ja oksilta putoava, kimmeltävä lumi laskeutui hänen villapaidalleen pikkuisten timanttien pilvinä. Aamunkaste heittäytyi selälleen hankeen, heilutti käsiään ja jalkojaan ja teki täydellisen lumikeijun. Sitten hän teki toisen. Ja kolmannen. Aamunkaste jatkoi lumikeijujen tekemistä, kunnes niitä oli kaksikymmentäkolme.

Pikku keiju seisoi hengästyneenä lammen hohtavalla pinnalla ja ihaili tekemiään lumikeijuja. Sitten se vilkaisi vaivihkaa vasemmalle ja oikealle, ja sillä oli kasvoillaan hyvin keijumaisen ilkikurinen hymy. Aamunkaste sulki silmänsä, veti aimo annoksen pakkasilmaa sisäänsä ja, hyvin, hyvin hitaasti, puhalsi ilman jälleen ulos. Keijun hengitys kierteili lammen pinnalla, kun talvipäivän kirpeä tuuli muovaili siitä jäähileisiä spiraaleja. Ne laskeutuivat valkeana harsona jokaisen lumikeijun päälle. Kun hileiden pilvi kosketti hangen pintaan piirtyneitä hahmoja, se muutti ne kimaltaviksi lumiolennoiksi, jotka yksi kerrallaan nousivat jaloilleen. Aamunkaste taputti riemastuneena käsiään.

Punatulkkujen parvi laskeutui lammen reunalla kasvavan suuren pihlajan latvaan. Päällään niillä oli kaikista kauneimmat sulkafrakkinsa ja ne yskähtelivät hiljaa toisilleen, kun ne ojentelivat jalkojaan ja etsivät paikkojaan pihlajan mustilta oksalta. Yksi kerrallaan ne alkoivat laulaa hiljaista, rauhallista laulua. Lumiolennot ottivat toisiaan kädestä ja hitaasti, sulavasti askeltaen ne aloittivat talven tanssin. Yksi lumikeijuista tarttui myös Aamunkasteen käteen ja yhdessä keiju ja lumikeiju liittyivät tanssivien olentojen piiriin. Aurinko paistoi kirkkaana sinisellä talvitaivaalla. Sen säteet kimpoilivat lammen reunoilta lumiolentoihin ja jäähän, ja jäästä jälleen puiden oksille, kunnes koko lampi välkkyi ja kieppui kultaisten pilkkujen myrskynä.

Aamunkaste nauroi ja tanssi, kunnes hänen jalkansa väsyivät ja poskiaan särki. Keiju pysähtyi, kumarsi tanssikumppanilleen ja sitten, hyvin hiljaa, Aamunkaste nojautui antamaan lumikeijulle suudelman. Kun Aamunkasteen huulet osuivat lumiolennon kimaltavalle poskelle, keijun taika raukesi ja kaikki lumikeijut muuttuivat jälleen jäähileiden pilveksi, jonka tuulenpuuska lennätti taivaalle. Aamunkaste seisoi posket punaisina lammen reunalla ja hymyili. Viimein pakkanen nipisti Aamunkastetta nenänpäästä niin kipakasti, että keiju pakeni nauraen takaisin keijukolon lämpöön.

”Eihän talvella voi edes tehdä mitään ulkona, siellä on kylmä ja lunta ja punatulkut urputtavat kaiken aikaa. Urputi urputi,” Mesikorva jatkoi jupinaansa, niin kuin Aamunkaste ei olisi ollut lainkaan poissa.
”HAH!” sanoi Aamunkaste, veti lumiset kintaat käsistään ja heitti niillä Mesikorvaa suoraan päin näköä.

Yksisarvisista

Viisas mies ei leiki pukkihyppelyä yksisarvisen kanssa

(Tiibetiläinen sananlasku)

Yksisarviset (Monoceros) ovat maagisia olentoja, joiden sanotaan olevan tavattoman viehtyneitä puhtauteen. Omakohtaiset kokemukseni yksisarvisista ovat kovin vähäisiä, sillä en ole ikinä ollut riittävän puhdas viehättääkseni yhtäkään yksisarvista. Olin jo pienenä tyllerönä sitä tyyppiä, jolla on multaiset kynnenaluset, ja jolle ei … Lue koko juttu

Paperinukkeja Touhunurkassa!

Ennen vanhaan joulunaika kesti aina Tuomaanpäivästä (21.12.) Nuutinpäivään (6.1.), eikä sinä aikana ollut tapana tehdä järkeviä töitä. Silloin syötiin, juotiin, maattiin uuninpankolla, pelattiin pelejä ja näperreltiin. Olen aina ollut vankka perinteisen joulun kannattaja ja myös tänä vuonna pidin terrierin lailla periaatteistani kiinni. Nyt kotini näyttää tunkiolta ja takapuoltani kuumottaa yletön uuninpankolla … Lue koko juttu

Pieru Saharassa

Herra Pieru Kikkara kerran Saharassa
Yksinänsä tuhnutteli autiossa maassa
Yksin, aivan yksin se illoin itkeskeli
Ja ihan ypöyksinään se leijaa lennätteli

Se poppareita paukutteli,
Illoin ilmavoivotteli
Ei ymmärtänyt pieru tuo
Miks’ kukaan tullut ei sen luo

Vaan kerran takaa erään dyynin
Löysi pieru neidon fiinin
Lunta oli neidon tukka,
aurinkoinen posken … Lue koko juttu

Magdalenan joulu tonttukylä Omenassa, toinen osa

(Haluatko lukea Magdalenan joulu tonttukylä Omenassa ensimmäisen osan? Klikkaa tästä.)

”Joulupukkia ei ole olemassa?” Voitte kuvitella hämmennykseni, kun istuin siellä, tonttukylä Omenassa, keskellä laumaa punaposkisia, ilomielisiä tonttuja, joista jokaisella oli joulun kunniaksi päässään punainen tonttulakki, jossa kilisi pikkuinen, messinkinen kulkunen. ”Miten niin Joulupukkia ei ole olemassa? Tehän olette tonttuja! … Lue koko juttu

Magdalenan joulu tonttukylä Omenassa, ensimmäinen osa

Eräänä jouluna sain kutsun saapua viettämään aattoiltaa ystävieni kanssa tonttukylä Omenaan. Se oli ujutettu karpalonpunaisessa kirjekuoressa piparipurkkini kannen väliin ja näytti tältä:

Emäntätonttu Pimin kielen mukanaan vievät jouluherkut lillivät ajatuksissani, kun etsin sopivaa säiettä valkoisen taloni nurkista. Oikean säikeen löytäminen on maagisen matkustamisen A ja O. Mikäli tarttuu epähuomiossa väärään säikeeseen, … Lue koko juttu

Tarina tonttumaisista peikoista

Tässäpä teille tonttuja pari: Röpö ja Repe ja Minttu-Mari. Seuranaan kaksi pukkia kummaa, mulkosilmäistä, näöltään tummaa. Karvaisia ja outoja kyllä, ei yhdenkään pää yli pöydän yllä.

Peikot näet tontuiksi alkoivat tänään. Ne joutuivat heti totiseen kränään, kun tontuilta peikot varasti lakit ja söivät kehvelit pöydästä nakit. Tontuthan vallan suivaantui siitä, ei sanani … Lue koko juttu

Magdalenan uusi lemmikki!

Hiljattain ilmestyneessä Höpötiede NYT! -lehdessä on artikkeli minusta ja uudesta lemmikistäni Börtistä. Olen aina halunnut kaverikseni vuorenpeikon, mutta minulle sanottiin peikkojen kesyttämisen olevan mahdotonta. Hah! Siitäs saitte, epäilijät! Erityisesti sinä, Martin Takaraivo. 

Jaa/Tallenna… Lue koko juttu

Pikkunoita Nillisilmän Sammakkopäivä

Kerran kekrin aikaan pikkunoita Nillisilmä havaitsi herätessään, että hänellä oli hallussaan ihka oikea taikasauva. Tämä ei suinkaan ollut tavanomainen asioiden tila pikkunoitien keskuudessa, sillä aivan niin kuin ihmisäidit eivät anna lastensa leikkiä saksilla tai terävillä puikoilla, myöskään noitaäidit eivät halua pikkunoitien juoksevan ympäriinsä ladattujen taikasauvojen kanssa. Mutta nyt oli kekri, ja … Lue koko juttu

Väärin päin eli tarina Ärrinmörristä

Tänään, kun heräsin, oli kaikki väärin päin. Makasin sängyssäni tyyny peittonani ja peitto tyynynäni, ja jopa pyjamani olivat nurinkurin. Kun nousin istumaan… Vai pitäisikö sanoa: laskeuduin istumaan? Enhän seisaaltani ollut nukkunut kuitenkaan, eli ehkä voidaan sanoa, että nousin, vaikkakin kaikki, minkä piti olla ylös, olikin alas, ja kaikki mikä tavallisesti oli … Lue koko juttu

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...