luonto


Sienan gargoileista

Olen ollut viime aikoina hieman huonovointinen, sillä olen joutunut hoitamaan nuhaista Börttiä. Peikkoflunssa ei onneksi tartu ihmisiin, mutta voitte kuvitella, millaista on kerätä lattioilta 400-kiloisen vuorenpeikon nenäliinoja. Se on ällöttävää. Yksi sellainen täyttää ämpärin, ja jos niitä ei siivoa ajoissa pois, putipojat muuttavat niihin asumaan[1]. Mutta joka tapauksessa, minulla on […]


Taikamaailman maantieteestä: Nimetön laakso

Pieni taloni omenapuiden katveessa on ollut tänä talvena pitkiä aikoja hautautuneena lumikinoksen alle ja pahimpien pakkasten aikaan oveni jopa juuttui kiinni niin kovasti, että minun täytyi pysytellä päiväkausia sisätiloissa vällyjen alla ja elää melkein pelkästään pipareilla ja punaherukkamehulla. Se oli kauheaa. Kerran yritin mennä visiteeraamaan ystäviäni taikamaailmassa, mutta talvi on […]


Aamunkaste ja Mesikorva: Talven taika

Eräänä aamuna lammen pinta oli peittynyt valkoisen vaipan alle. Lumi kimmelsi kuulaana auringon hauraassa ensivalossa ja ilma tuoksui kristallille ja aavistukselle savusta. Unenpöpperöisen Aamunkasteen hengitys huurusi ja hänen sormiaan kipristeli, kun keiju nousi asumuksensa ovelle ihailemaan hiljaista näkymää. ”Talven taika, unen aika,” keiju mutisi ja puhalsi lämmintä ilmaa kämmeniinsä, ”luonto uinuu, […]


Yksisarvisista

Viisas mies ei leiki pukkihyppelyä yksisarvisen kanssa (Tiibetiläinen sananlasku) Yksisarviset (Monoceros) ovat maagisia olentoja, joiden sanotaan olevan tavattoman viehtyneitä puhtauteen. Omakohtaiset kokemukseni yksisarvisista ovat kovin vähäisiä, sillä en ole ikinä ollut riittävän puhdas viehättääkseni yhtäkään yksisarvista. Olin jo pienenä tyllerönä sitä tyyppiä, jolla on multaiset kynnenaluset, ja jolle ei voi […]


Lohikäärme lemmikkinä? 12

Eräs lukijani lähetti minulle kuvan lohikäärmeestä, joka on vasta äskettäin kuoriutunut munasta ja asustaa nyt hänen kotonaan. Kyseessä on vähintäänkin kryptozoologinen sensaatio[1], mistä syystä pyysin häntä kertomaan hieman lisää jännittävästä lemmikistään. Tämä nimenomainen lohikäärme löytyi ametistionkalosta ja asuu nyt sisätiloissa, koska talven kovat pakkaset olisivat kenties olleet pikkuiselle liikaa. Lohikäärme ei […]