Aina toisinaan käy niin hassusti, että kaksi samanlaista sielua löytää toisensa, rakastuu ja tahtoo yhdessä kokea maailmansa, elämänsä, kaikkensa. Seuraa sydämiä, perhosia, ruusun terälehtiä, morsiuskiukkuilua, istumapaikkojen järjestelyä, remonttirahaston sumplimista, iloisia ystäviä, samppanjaa, musiikkia, kakkua! Sanalla sanoen: Häät. Ja minut on kutsuttu!

Arvon vihkiparin kunniaksi olenkin valmistanut kaksi aivan erityistä paperinukkea, Lucindan ja Escobarin. Ne eivät edelleenkään ole näköishahmoja[1], mutta niiden avulla kaikki muutkin pääsevät hyvään tunnelmaan ja saavat hieman sitä hääjuttua - mikä se oli? – niin: Rakkautta elämäänsä.

Onnea, Lucinda ja Escobar!

 

 

 

 

 

 

 

 

[1] Minä olen kryptozoologi, en muotokuvamaalari.