Nyt on aika terästäytyä, tai mitä ikinä teettekin, ettette alkaisi pelosta räytyä. Aion nimittäin kertoa teille, pikkuihmisille, hupiveijareille, kammottavan tarinan. Mä kerran alkukevään yössä kuljeskelin tutkimustyössä, ja retkilläni törmäsin kahteen hassuun vanhaan akkaan. Sinä saatat nyt mulle naurahtaa, että mitä muka on kammottavaa, hassuissa vanhoissa akoissa! Mutta usko, kun sanon lapsonen: Ei maailmassa ole sen kamalampaa, kuin hassu vanha akka. Paitsi, kun sillä on kaksonen!
Mutta palatakseni kertomaan tarinaa: Seisoin eräällä kynnöspellolla par’aikaa, kun tunsin taivaalta satavan taikaa. Pilven takaa, missä hopeainen kuu-ukko makaa, lensi luudillaan kaksi hekottavaa noitaa. Ne matkasivat tekemään konnantöitä, lehmänhäntäkakkua ja ruusuvöitä. Syöksyin piiloon lähimpään ojaan, tiukkaan etunojaan. En uskaltanut edes päätäni nostaa. Noidat voisivat senkin piloillaan kostaa.
Kuulin akkojen keskenään mutisevan:
”Mitä koiruuksia me tänään keksisimme, hatustamme vetäisimme? Maalaisimmeko talon mustaksi? Pukisimmeko vahtikoiran pupun asuun? Tekisimmekö kuninkaan narrista? Vai metsähiiren naapurin Harrista?”
Monet oli suunnitelmat kammottavat noiden, känsäsormisten, syylänenäisten, kierosilmäisten akkeloiden.
Kun he kieroilla silmillään tihrustivat ja syylänenäänsä rypistivät ja känsäisillä sormillaan mustia hattujaan hypistivät, en voinut naurua pidättää vaan aloin ojan pohjalla hullun lailla käkättää! Hassujen akkojen vaara on siinä nimittäin, että kun kaksi tai useampi sellaista sattuu limittäin, ne muodostavat kauhean hassun yhtälön. Eikä niiden seurassa voi iloton olla, vaan naurusta täyttyy onnettoman uhrin polla. Siinä vaiheessa mut tietenkin huomasi akat, ja säikähdyksestä meinasi tulla housuun… reikä (kun yksi oksa siellä ojassa tökkäsi polveen!).
Minut nostettiin silmänräpäyksessä ja taikasauvan näpäyksessä mulle kasvatettiin aasinkorvat ja häntä sisiliskon, ja toimesta toisen noitasiskon sain päälleni kirkuvan punaisen mekon, joka tehty oli kuolasta gekon. Akat hihittäen nousivat luudilleen ja läksivät noin vain ilmojen teille. (Oli kai minun loitsimisestani riittämiin ollut hupia heille.) Ja niin he olivat hassuja, että kun siinä kynnöspellolla seisoin gekonkuolamekossa ja uusissa karvakorvissa, en voinut olla huutamatta:
”Tervetuloa uudelleen!”
