Paperinukkeja: Esittelyssä Nereida Tulisiipi


Tapasin Nereida Tulisiiven ensimmäisen kerran eräällä epäonnisella tutkimusretkelläni taikamaailman vähemmän tunnettuihin kolkkiin. Olin taivaltanut suurin vaivoin Kuiskausten nummen läpi ja saavuin Hyytävän meren rannalle puolet matkatavaroistani ja yhden varpaankynnen menettäneenä[1], kun hämmästyksekseni kohtasin noilla karuilla rannoilla tämän nuoren keijun, joka oli saapunut sinne viettämään omien sanojensa mukaan ”hauskaa iltapäivää harppuunakalastuksen merkeissä.” Ja kuinka ollakaan, tuo liskonnahkahaarniskassaan kimmeltävä olento vietti seuraavat tunnit syöksähdellen sinne tänne myrskyävässä, kylmänharmaassa aallokossa suurten haukien seassa kuin kuningaskalastaja.

Nereida kutsui minut jakamaan saaliinsa, mihin suostuinkin empimättä, ja nuotiolla käristyvien kalojen makoisan tuoksun levitessä ympärillemme sain kuulla keijun asuvan prinsessa Sofian hovia ja palvelevan siellä viestinviejän ominaisuudessa. Ilahduin suuresti tämän kuullessani, sillä minulla on ilo ja kunnia päästä tuon loistavan keijuseurueen vieraaksi epäsäännöllisin väliajoin. Minä kerroin hänelle seikkailuistani Kuiskausten nummella ja Nereida nauroi minulle maha kippurassa. En ihmettele, selkkaukseni mullosilmäsalamantereiden kanssa oli melko naurettava. Siinä vaiheessa, kun olimme ahmineet suihimme viimeisen hauen, olimme jo ylimmät ystävät. Tuolla luotaantyöntävän, kaukaisen meren äärellä me löimme kättä ja erosimme kumpikin tahollemme.

Seuraavan kerran tapasin Nereidan peikkometsässä keskellä aivan kamalaa rähinää, johon liittyi vasullinen mansikoita ja peikkokuningas Grog, mutta se onkin jo kokonaan toinen juttu.

[1] Huonosti istuvat kengät ovat osoittautuneet monelle tutkimusmatkailijalle elämän ja kuoleman kysymykseksi.