Millan tunnusti avoimesti, että nauraa minun jutuilleni. Aika röyhkeää. Antoi kuitenkin korvaukseksi tällaisen hienon bloginapin ja siihen liittyvän haasteen. Pitäisi kertoa kahdeksan asiaa minusta, jota en ole aiemmin kertonut. Ensin laitan haasteen kuitenkin eteenpäin Esikoiskirjailijan vuosi -blogin J. S. Meresmaalle, joka on vasta aloittanut bloggaamisen, mutta on masinoinut avauksillaan jo useita mielenkiintoisia keskusteluja kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta; Vihreälle Hirvelle, joka tarvitsee toisinaan napakan potkun takalistoonsa; ja Taruntakojalle, jonka tekemisen meininki on kerta kaikkiaan hellyttävää.
Kahdeksan asiaa Magdalenasta:
1. Minulla on tapana jäädä kiinni yksittäisiin sanoihin. Muokkasin viime viikolla erästä tekstiä ja huomasin kuvailleeni yhden pienen kappaleen sisällä asioita valtavaksi kolme tai neljä kertaa. Valtavan automatonin valtava jalka teki valtavan reiän valtavaan... Tämä kirjallinen kömmähdys oli mennyt läpi seulasta valtavan ajan, ainakin nelisen kuukautta. Huokaus…
2. Silmäni muuttuivat ruskeista vihreiksi, kun kasvoin aikuiseksi. Se oli yllättävää.
3. Opiskeluaikoinani osallistuin arkeologisille kaivauksille Italiassa. Kaivoimme Julius Caesarin kesähuvilaa viehättävän Nemi-järven rannalla ja asuimme keskiaikaisessa luostarissa, jossa (luonnollisesti) kummitteli.
4. Rakastan nukkumista. Nukun 8-9 tuntia joka yö, kuin murmeli.
5. Innostun asioista kuin lapsi. Kun menen sirkukseen, pellet nauravat minulle, koska olen niin mukana esityksessä.
6. Parvekkeellani asui kesällä jättimäinen hämähäkki. Sen verkko sanoi Boing, kun siihen törmäsi. Aloin pitää sitä yhtenä perheenjäsenistä. Ikävä kyllä talitintti söi sen.
7. Ensimmäinen käsikirjoitus, jonka lähetin kustantamoille nolottaa minua vieläkin.
8. Suvussani on noita.
Valtavan mielenkiintoisia tunnustuksia. Kiitos 🙂
Eipä kestä, hauska haaste! 🙂
Hih, kiitos haasteesta! Kiehtovia tunnustuksia. 🙂
Hyvä, että huomasit tämän. 🙂 En jostain syystä ole päässyt pariin päivään kommentoimaan Blogspotin blogeihin ollenkaan. Se on tavallisestikin vaikeaa, mutta nyt viestit syödään lähetysvaiheessa kokonaan! Mitä lie peikkoja sielläkin toimessa.
Munkin on pakko tunnustaa että nauran sun jutuille. En voi sille mitään. Kun ne on niin kovin naurettavia. Mutta se on oikeasti vain hyvä juttu koska A) saat ihmisen hyvälle tuulelle ja B) naurettavan hyvät juttusi pidentävät ikää. Ei ollenkaan pöllömpiä ansioita ne.
Nooh, täytyy myöntää, että nauran joskus jutuilleni itsekin. Mutta minä olenkin poikkeuksellisen itsekeskeinen ihminen. 🙂
Peikkoa ei naurata. Sitä teettää jotain muuta, mille sillä ei ole nimeä. Mutta se ilmeneen veden valumisena silmistä ja suun vääntyilemisestä ja suurista kajahtavista äänistä sekä vatsan kouristuksista ja yhteen hakkaavista käsistä ja tömisyttävistä jaloista. On varmaan jutut niin jaloja 🙂 Tai muuten erilaisia. Ja onhan niissä usein peikkoja.
Oijoi. Tuo kuulostaa vakavalta. Suosittelen käymään ensi tilassa jonkun pätevän peikkologin tai kenties eläinlääkärin vastaanotolla. Mutta jos se eläinlääkäri alkaa vetää kumikäsineitä käteen, sitten kannattaa juosta. Liikunta on joka tapauksessa hyväksi keholle sekä mielelle. 🙂
Hirvikin on huomannut hörähdelleensä tällä sivustolla yhden jos toisenkin kerran. Joskus jopa joutunut hepulinomaisesti juoksemaan hetken rinkiä ja pukittelemaan pelkästä riemusta.
(Mutta mennä nyt potkimaan toisia takalistolle… niin tarpeellista kuin se joskus onkin… pfffft…)
Mukava kuulla. Toisinaan potku hanuriin on paras lahja, jonka ystävälle voi antaa. 😉