Huonosti Käyttäytyvät Lapset!

Vaikka toisten ihmisten kesämuistojen läpikäyminen turruttaakin aivot, kestäkää vielä hetki: viimeinen muistoni kesältä 2011[1]. Kävin parissakin mörkörock-konsertissa, mutta näkemistäni bändeistä ehdottomasti paras oli tämä tuore lupaus: Huonosti Käyttäytyvät Lapset. Huonosti Käyttäytyvät Lapset, aka herrat Lohikäärmeen Varjo ja Pöpömies, soittaa ilmeisesti jonkinlaista hämärästi määriteltävää progressiivista anarkopunkia, jonka nerokkuus ei ihan ensikuulemalta aukene, mutta johon ajan kanssa tottuu. Tai tulee kuuroksi. Jommin kummin. Heidän hevicoverinsa alkavat kuitenkin olla jo sitä tasoa, että Teräsbetonin jätkillä sietäisi puntti tutista. Tuollaiset alle kouluikäiset pätkät osaavat nimittäin laulaa todella korkealta ja TODELLA kovaa!

Kun pojat kuulivat, että olen kuuluisa höpötieteilijä ja minulla on tällainen sivusto netissä, he antoivat minulle mukaan keikkajulisteensa. Kuulemma se pitää laittaa kunnolla esille tai he tulevat pitämään yksityiskeikan minun työhuoneeseeni.

[1] Kirjaimellisesti. Konserttien mölytasot ovat nykyään sitä luokkaa, että lähimuisti tekee tenän siitä paikasta ja pää surraa vielä seuraavalla viikolla.

Voi kiesus peikot! Tai: Päivä Luonnontieteellisessä museossa

Näin helteiden hiutuvassa jälkilämmössä lienee paikallaan muistella vielä tovi kesän tapahtumia. Kävimme peikkojen kanssa kesän alussa retkellä Helsingissä, ja erityisesti Luonnontieteellisessä museossa katsomassa dinosauruksia ja muita maan mönkiäisiä. Koska otimme myös Börtin mukaan, päätimme – yleistä paniikkia välttääksemme – tehdä vierailumme museoon varhain aamusta, heti kun ovet avattiin. Päätös oli vallan … Lue koko juttu

Finncon-Animecon 2011 – valokuvareportaasi

Turussa järjestettiin 15.-17.7. yhdistetty Finncon-Animecon, jossa minäkin roikuin kamera-apparaattini kanssa päivänä jos muutamana. Tapahtumassa mukana olleiden omistautuminen ja innostus oli kerrassaan ihastuttavaa! Suosittelenkin kaikkia, joita spefi-kirjoittaminen tai japanilainen popkulttuuri kiinnostavat osallistumaan näihin coneihin myös ensi vuonna, jolloin Finncon järjestetään Tampereella ja Animecon Kuopiossa.

Seuraavassa esittelen muutamia (omasta mielestäni) hienoimpia asuja Animeconin puolelta. Tavallisesti suosin raporteissani … Lue koko juttu

Kryptozoologiset tutkimukset jatkuvat!

Olemme selkä, kuten englantilaiset tapaavat sanoa. Kuten ehkä huomaattekin, Kryptozoologiset tutkimukset ovat olleet muutosten kourissa. Osana eksistentiaalisesta kriisistä selviämisen prosessia olemme remontoineet peikkojen kanssa paikkoja aivot mutkalla ja uskallan sanoa, että olemme tehneet aika hienoa jälkeä!  Sallinette minun johdattaa teidät pienelle esittelykierrokselle uudistetuissa tiloissamme?

Siitä, kun avasin Kryptozoologiset tutkimukset viime kesänä (onko siitä … Lue koko juttu

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...