Olin taannoin Helsinki-Vantaan lentokentällä ja satuin huomaamaan siellä höpötieteellisesti mielenkiintoisen Reiman mainoksen. Nuo mainiot lasten ulkoiluvaatteiden valmistajat väittävät haalareidensa suojaavan lapsia paitsi sateelta, tuulelta ja lumelta, mutta mikä hämmästyttävintä, myös lohikäärmeiltä (ks. kuva). Minun oli luonnollisesti otettava asiasta tarkemmin selvää. Sinnikkäiden tiedustelujen jälkeen sain vihdoin langan päähän erään Anneli Hetulan, joka johtaa yhtiön törmäystestikeskusta Reiman pääkonttorissa Kankaanpäässä. Kävimme seuraavan keskustelun.
Magdalena Hai: ”Onko totta, että Reiman haalarit ovat todella lohikäärmeenkestäviä?”
Anneli Hetula: ”Mistä te nyt sellaista olette saaneet päähänne?”
MH: ”Teidän mainoksessanne sanottiin niin.”
AH: ”Eeii kai?”
MH: ”Kyllä.”
AH: ”Missä te sanoittekaan tämän mainoksen olevan?”
MH: ”En sanonut. Mutta se on Helsinki-Vantaan lentokentällä. Suuri pömpeli. Loistaa kauas.”
AH: ”Ja siinäkö sanotaan, että Reiman haalarit ovat lohikäärmeenkestäviä?”
MH: ”Kyllä vain. Minä haluaisin tietää, millä tavalla olette testanneet kyseiset vaatekappaleet? Lohikäärmeen tulisuihku voi ylittää kuumuudeltaan jopa kiven sulamispisteen. Onko haalareille tehty asianmukaiset happotestit ja suojaavatko ne myös lohikäärmeen kynnen nirhaisuilta? Entä jos lohikäärme istuu päälle?”
AH: ”Minä… Tuota… Odottaisitteko hetken, kysyn asiaa mainososastolta?”
AH: ”Haloo?”
MH: ”Minä olen yhä täällä.”
AH: ”Ahaa, aivan. Hyvä. Hm. Tuota noin, mainososasto kertoi, ettei heillä ole tarkkaa tietoa kaikista testeistä, joita haalareille on tehty, mutta että heistä ”lohikäärmeenkestävä” kuulosti hauskalta.”
MH: ”Eli oliko se vitsi? Tarkoittaako tämä sitä, että kuluttaja ei voi luottaa Reiman mainoksiin? Kuinka me voimme uskoa, että teidän haalarinne suojaavat sateelta tai rännältä, jos te heittelette huviksenne perättömiä lausumia tuotteidenne ominaisuuksista?”
AH: ”Mutta eihän lohikäärmeitä ole olemassa.”
MH: ”Vai ei ole! Minä olen juuri kasvattanut kulmakarvani takaisin yhden sellaisen hönkäilyn takia! Minulla on kuvia todisteeksi!”
AH: ”Ahaa. Vai sellaista on päässyt käymään.”
MH: ”Todellakin.”
AH: ”Kuulkaa, sopisiko teille, että minä käyn meidän arkistossamme ja katson, josko löytäisin tietoa haalareille tehdyistä, mahdollisesti lohikäärmeisiin liittyvistä testeistä? Siinä menee hetki.”
MH: ”Se sopii vallan mainiosti.”
AH: ”Haloo? Oletteko vielä siellä? *rouskis rouskis*”
MH: ”Kylläpä se kesti. Ettette vain käynyt lounaalla tässä välissä?”
AH: ”*mums mums* En tietenkään. *klup* Mistä te niin päättelitte?”
MH: ”No, löysittekö te tietoa lohikäärmetesteistä?”
AH: ”Juu, kyllä. Odottakaas, kun katson. Aivan. Tässä paperissa, jota pidän kädessäni, lukee aivan selvästi, että meidän haalareille on tehty kaikki tarvittavat testit. Niitä on pidetty uunissa ja niiden päällä on istunut meidän varastomiehemme Arto, joka harrastaa vapaa-aikanaan sumopainia.”
MH: ”Ja?…”
AH: ”Ja?”
MH: ”Entäs happotesti?”
AH: ”Ai niin! Juu juu, tässähän se lukee. On tehty happotesti. Tässä paperissa, jonka löysin arkistostamme ja jota siis pidän kädessäni, tässä sanotaan, että meidän kaikki haalarimme suojaavat käyttäjiään normaalikokoisten lohikäärmeiden hyökkäyksiltä. Olettaen tietenkin, että niitä on huollettu asianmukaisesti. Haalareita, ei lohikäärmeitä.”
MH: ”Kiitos paljon. Nämä olivat hyviä uutisia. Minulla on enää yksi kysymys.”
AH: ”Niin?”
MH: ”Teettekö te niitä aikuisten koossa?”
AH: ”Hyvää päivänjatkoa, neiti Hai.”
